Hei moi!
Olen Konsta "sooda" Hölttä, kaikennäköistä ohjelmointia ja elektronikointia ja nikkarointia harrastava tekniikkaorientoitunut puuhaaja. Näiden sivujen funktio on viritelmieni, näpertelyideni ja koodailuideni raportointi-/dokumentointi-/arkistointipaikka. Kirjoitelmat ovat poikkeuksetta tajunnanvirtaa ja toisinaan puolitahallisesti viihteellisiä.
Tällä blogilla ei ole vielä omaa nimeä, eikä kyseessä ole "sooda-sivusto", "soodansivu" tai muu vastaava. Tuo sooda on vain nimimerkkini internetissä.
Kun niitä chilejä piti istuttaa useampi siemen varmuuden vuoksi, niin toki useampi kasvoi kunnolliseksi kuin mitä itselle mahtui. Osa meni kavereille ja muutama vielä työpaikalle. Lisäksi toimiston keittiössä on pari kaupallista nft-kasvatuspömpeliä. Pömpelit olivat olleet pidempään kuivana joten asensin niihin yrttejä. Kyllä maistuu.
Kesälomaa kuluu, aurinko porottaa, mallasjuomien menekki on kuulemma koholla ja omien chilien istutuksesta on kulunut likimain 200 päivää laskujeni mukaan. Tänä vuonna viljely on mennyt paljon vähemmällä huomiolla kuin edellisellä kaudella, kun uutuudenviehätys on ohi ja osasta touhua kehittyy rutiinia. Näitä on silti ihan yhtä mukavaa hoitaa ja pohtia, mikä aiheuttaisi suuret erot eri yksilöiden välille. Itse kun tässä kesäkuumassa ei viihdy, niin viihtyvätpä ainakin jotkut kasvit.
En yleensä mielellään nillitä elämän pikkujutuista tai mistään muustakaan. Nyt kuitenkin kiristää päätä vanne, joka koostuu noin kolmestatoista (alkuluku!) lähiympäristössä virnistelevästä vaivasta, eli aloitetaan vaikka tuosta josta piti avautua jo kuukausi sitten. Whirlpoolin mikroaaltouuni-liesituuletin-yhdistelmä on suorastaan vaarallinen mikäli sen asentaa vähän vinoon, kuten tässä asunnossa on joku aiempi tehnyt. Suoristamisesta aiheutui ärsyttävä ketjureaktio puisen koristepaneelin ja mikron naamataulun kanssa.
Huomenna tulee laskelmieni mukaan täyteen sata vuorokautta siitä, kun aloitin chilikauden tälle vuodelle. Ei tunnu siltä, että vuotta olisi jo kohta kolmannes kulunut. No, chilit elävät ja niin myös pari tomaattia, kurkku, basilikaa, ja jokunen koristekasvikin. Kaikki ovat (viimeinkin) kunnon ruukuissa. Kunnon kasvua saisi kyllä tapahtua ja vauhdilla, vaikka viime vuonna siirsinkin kunnon ruukkuihin vasta toukokuun puolivälissä. Nyt chilien kasvu tuntui pysähtyneen.
X61T-läppärin kannen reunassa on salpa, jolla se lukitaan kiinni. Läppäri on yli kymmenvuotias mutta aikaansa edellä ja kääntyy tablet-muotoonkin, eli salpa taittuu kumpaankin suuntaan. Kai se liikkuessa kuluu. Lukkomekanismin näkyvä kieliosa löystyi ja varaosan sai ostettua. Putsasin samalla ylivuotanutta raivostuttavaa tyyppivika-liimatöhnää.
Chilien kylvämisestä on puolitoista kuukautta. Kylvin vuoden alkuun verrattuna viikkoa aiemmin kuin viime vuonna. Idätyslautalla oli eloa ja nyt on kaikki heränneet siirretty multaan jossa ovat jo hyvin kasvaneetkin. Kymmenen lajiketta selvisi ja yksilöitä on 43 kappaletta joista säästän itselle ehkä reilun neljänneksen. Kasvulamput ikkunalaudalla ovat tekeillä mutta kasvatuskaapissa mahtuu vielä jokusen hetken oleskelemaan. Osan saisi kohta jo melkeinpä siirtää isompiin. Annuumia edustava Padron kasvaa ennätystahtia.
Voisipa yövaloa säätää helpommin
18.2.2018 Tagit: irl viritykset Kommentteja: 1
Jos elinympäristöään ei voi kontrolloida, niin tulee väistämättä onnettomaksi ja kurjuuden kurimus pienen ihmisen vie. Itse en tiettyyn rajaan asti ollenkaan hyväksy sitä, etteikö muka voisi muokata kaikkea sopivaksi, ainakaan teoriassa. Pään sisäinen sisubufferi tietenkin tyhjenee välillä, mutta kun jokin asia kiusaa tarpeeksi, niin ei sille voi muuta tehdä kuin hakkeroida kunnolliseksi. Käytin pari bufferillista erääseen sarastusvaloon, joka kyllä sarastaa ihan kivasti, mutta jonka nukkumaanmenovalo kaipaa säätövaraa. Sisältä löytyy kuitenkin ihan tavallista piirilevyä ja siltä jopa merkittyjä testpointteja.
Sivut: vanhemmat, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, uudemmat