Hei moi!
Olen Konsta "sooda" Hölttä, kaikennäköistä ohjelmointia ja elektronikointia ja nikkarointia harrastava tekniikkaorientoitunut puuhaaja. Näiden sivujen funktio on viritelmieni, näpertelyideni ja koodailuideni raportointi-/dokumentointi-/arkistointipaikka. Kirjoitelmat ovat poikkeuksetta tajunnanvirtaa ja toisinaan puolitahallisesti viihteellisiä.
Tällä blogilla ei ole vielä omaa nimeä, eikä kyseessä ole "sooda-sivusto", "soodansivu" tai muu vastaava. Tuo sooda on vain nimimerkkini internetissä.
Kokeilin polttavien paprikoiden kasvattelua viime vuonna ja koska sato maistui hyvältä ja puuhaaminen osoittautui hauskaksi, puuhaan tänäkin vuonna. Uusia lajikkeita on kymmenen, joista joku määrä etenee toivottavasti ruukkuun asti. Yhtä viimevuotista kylvän uudelleen ja muutaman säästin mullassa henkiin. Lisäksi joku tomaattikin saa tulla mukaan.
Kaikki tiedostot Vimiin
1.1.2018 Tagit: kultainentomaatti Kommentteja: 0
(Teksti julkaistu alunperin 2.12.2017 Kultaisen Tomaatin ("GT") numerossa 5/2017. Osa vuoden kestävää Vim-opastusta vivahteella Otaniemen murretta.) Monen avonaisen tiedoston tuki löytyy jokaisesta itseään kunnioittavasta tekstieditorista. Vimissä tiedostoja voi editoida mm. vierekkäin ja allekkain kuin ikkunamanagerissa ikkunoita, ja eri vierekkäin-allekkain-näkymiä saa useita kuin ikkunamanagerissa virtuaalityöpöytiä.
Git-muutokset yhteen
1.1.2018 Tagit: kultainentomaatti Kommentteja: 0
(Teksti julkaistu alunperin 2.12.2017 Kultaisen Tomaatin ("GT") numerossa 5/2017. Osa vuoden kestävää Git-opastusta vivahteella Otaniemen murretta.) Oliskohan tähän asti käsitelty lähinnä itse lokaalisti tehtäviä git-taikatemppuja. Jokaisessa yli yhden hengen puuhassa jota kehitetään git-repositoryssä saa kanssakäydä muiden ihmisten kanssa. Jo GT:ssä 1/2017 esiteltiin git rebase, jolla sotkuhistorian muotoilee siistimmäksi kun töitänsä aikoo esitellä muille pull requestin tai git pushin muodossa. Monimutkaisemmissa ympäristöissä git merge on tarpeellinen.
Taas on joululoma meneillään. Joko viime kerrasta on tosiaan vuosi? Reilu vuosi sitten piti harjoitella Rustia erään projektin parissa mutta tuli sopivia pieniä koodipähkinöitä pureksittavaksi joilla harjoittelin. Sitten projektikin unohtui vuodeksi, kun en päässyt eroon suunnitelman ristiriidoista. Nyt oli ja kohta meni taas joulukuu ja sen myötä Advent of Code 2017. Tarkastellaan vähän koodia, vaikkei se projekti edennytkään kun AoC riitti.
Kun hyötykasvikasvattelua ajattelin vuosi sitten, en arvannutkaan millaiseen kaninkoloon joutuukaan. Vieläkin näitä tämänvuotisia puuhailee eikä ensi vuodesta varmaan ainakaan niukempi tule. Timelapse-kamera on pysynyt toiminnassa, eli tietenkin sen tuottamaa dataa täytyy tarkastella. Melkein ostin aliexpressistä jotain valoroinaa kasvatteluun kun black friday -tarjouksista olisi halvalla saanut, mutta tulin järkiini ja jätin tilaamatta halpaa kiinaroinaa, josta ei kuitenkaan olisi mihinkään.
Toistolla tehoa Vimiin
12.12.2017 Tagit: kultainentomaatti Kommentteja: 0
(Teksti julkaistu alunperin 31.10.2017 Kultaisen Tomaatin ("GT") numerossa 4/2017. Osa vuoden kestävää Vim-opastusta vivahteella Otaniemen murretta.) Monista editoreista löytyy sellainen moderni multicursor-nimeä kantava ominaisuus, jolla voi toistaa saman editoinnin moneen kohtaan. Missä Vimin visual block -tila ei riitä eivätkä purkkaskriptit maistu, voi käyttää makroja, eli livenä talletettavia komentosarjoja. Makrot tietty sopivat vähän kaikenlaiseen muuhunkin, ja multicursorhömppäeditoreista yleensä löytyy nekin. Jos editorissa ei ole makroja, niin se soveltuu korkeintaan ostoslistan kirjoittamiseen.
Löydä syyllinen Gitillä
12.12.2017 Tagit: kultainentomaatti Kommentteja: 0
(Teksti julkaistu alunperin 31.10.2017 Kultaisen Tomaatin ("GT") numerossa 4/2017. Osa vuoden kestävää Git-opastusta vivahteella Otaniemen murretta.) Askarruttaako koskaan, että kenen käsialaa on jokin merkillinen funktio, tai että minä aikoina jotakin tiedostoa ylipäätään on muokattu miltäkin riviltä? Viime GT:ssä käytiin läpi historiankaivelutyökalua, josta päästäänkin perspektiiviä hieman vaihtamalla git blameen. Blame kertoo tiedoston rivien revisiot, authorit ja päiväykset.
Sivut: vanhemmat, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, uudemmat