soodan sivut

arkisto

194 kirjotelmaa.

avainsanat

Avainsana aalto-yliopisto

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Päivitettiin (eli tehtiin alusta alkaen uusiksi, koska vanha oli protopurkkaa) ohjaussofta kauko-ohjattavalle autolle ABS-jarruineen (jotka eivät lopulta toimineet koska mekaniikka oli hidas). Saatiin ryhmätyöprojektikurssilla alle joku kauko-ohjattava autorunko, jolle oli tarkoitus tehdä saman lukukauden aikana mm. lokaali ohjaussofta ABS-jarruilla, etäohjaus PC:ltä Matlabista, luonnollisen näköinen kori, uusi voimansiirto, mekaniikan yleisparantelua, sekä jonkinmoinen testiajoalusta. Meidän (kolme automaatiojäbää) osa oli kaikki softa. Raudassa oli kaikenlaista pientä vikaa, niinkuin esim. huonot moottorit, akku joka ei jaksanut tuupata moottoreille virtaa mikä aiheutti moottoriohjainten turvasammumisen, ja liian pienet hammasrattaat jotka tuhosivat itsensä.

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Spänk-kurssi eli signaaliprosessorit ja äänenkäsittely (nykysellään näemmä ELEC-C5340 sovellettu dsp) oli aivan eeppinen MATALIMMALLA ABSTRAKTIOTASOLLA (eli tietysti ASSYLLÄ) touhuttava koodikurssi ajalta, kun miehet olivat rautaa ja tietokoneet tietokoneaineesta tehty, mut nykyään kurssin harkkatyöt tehdään Matlabilla ja C++:lla eikä DSP-assyllä niinkuin silloin kun minä ja pikkuveljeni oltiin nuoria ja komeita ja käytiin kyseistä ryhmätyökurssia. Nykysellään kurssin rautaplattikset ovat kaiketi kuihtuneet pois, kun muistaakseni meidän aikaan kurssi järkättiin vikaa kertaa. Tragedia. Mutta meidän koodi oli kiva.

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Harkkatyö fight and space... eiku field and service robotics -kurssille, FSR, eli ympäristöään kartoittava ja sitten seinään ajava keinoäly suunniteltuna tiettyä tehtävää varten. Tätä nykyä tuotakaan mainiota kurssia ei kai ole ainakaan entisessä mainiossa muodossaan, eli projektityöllä jossa sai koodata C++:aa muinaiseen harkkatyöalustaan hupaisalle robotille. Keksittiin projektinimeksi Taistellaas leikkimielisesti tuosta fsr:stä ja killan AS-lyhenteestä.

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Piti kerran tehdä Processingilla eli oikeastaan Javalla jonkinlainen omakeksimä 3d-virtuaalimaailma eräälle vuorovaikutteisen tietokonegrafiikan kurssille. Muistikuvien mukaan Processing on tälläiseen mihinkään isompaan softaan ihan uskomatonta saastaa, mistä johtuva turhautuminen saattaa erottua koodirivien välistä. Ei varmaan edes toimi nykyversioilla kun muinoin oli 1.5.1, ja koodissa on paljon viime hetkillä keksittyjä juttuja eli toisin sanoen purkkaa.

Sivut: vanhemmat, 1, 2, (ei uudempia)