soodan sivut

arkisto

196 kirjotelmaa.

avainsanat

Avainsana aalto-yliopisto

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Olipa kerran pakko kärsiä eli koodata Javaa kokonaisen ohjelmointikurssin harkkatyön verran. Onneksi ei ollut sentään ryhmätyö, vaan sai tunkata melkein vikana iltana kaiken (kunhan oli tehnyt jo pelkkään suunnitelmatapaamiseen suunnilleen kaiken tarvitun, kun lähti mopo käsistä). Tein aurinkokuntasimulaattorin, eli N-body-integraattorin.

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Tekniikan kandidaatintyöhän on tuollainen mukatieteellinen välivaiheen opinnäyte, jossa kirjoitetaan jotakin. Useimmiten ovat kirjallisuuskatsauksia, niinkuin tämäkin. Aiheena "Liikkuvien robottien paikallinen esteenväistö ja liikkeensuunnittelu" eli "mites tän ihmisen ohi nyt menis, varmaan tosta metrin päästä tai sit toisesta käytävästä jos joku globaali suunnittelualgo kertoisi". Seuraa tiivistelmä viiden vuoden takaa.

Taas on vuosijuhlia takana ja joitakin lahjoja on tullut näperreltyä. Itse en tosin näihin kaikkiin juhliin osallistunut. Harmi kun alkaa kiltahuoneelta loppua ylimääräinen romu kun se vastikään siivottiin...

Kiltojen vuosijuhliin kutsutaan yleensä muiden kiltojen hallituksista pari edustajajäsentä, jotka kokkareilla eli cocktail-tilaisuudessa ennen juhlia usein antavat tervehdyksensä ja jonkinlaisen lahjan. AS:n antamat lahjat sisältävät useimmiten yhdistelmän hämmentävyyttä, violettia (killan tunnusväri), betonia, painavuutta, suurta kokoa ja hyödyttömyyttä. Lahjoihin liittyy antajasta huolimatta käytännössä aina myös pullo koskenkorvaa, toisinaan jaloviinaa tai harvemmin jotain muuta juotavaa. AS:llä vuosijuhlalahjojen valmistaminen on hallituksen Säätömestarin kontolla, eli tänä vuonna se on minun puuhani.

Tuli osteltua paremmat akut viivanseuraajarobottiin ja nakerreltua sitä vähän tiiviimmäksi ja söpömmäksi. Tähtäimessä oli Aalto-yliopiston abipäivien vierailijoiden (nyt 26.1.11) kiinnostus. Verkkokauppa.com:sta sai kaksi ipod shufflen akkua (3,7V 250mAh lipo) hintaan 2,6 €/kpl. Eipä saa enää, ostin viimeiset.

Oltiin tuossa mainostelemassa automaatio- ja systeemitekniikan laitosta lukiolaisille aalto-yliopiston avoimilla päivillä toissapäivänä ja eilen. Lippua heilutteleva robottikäsi ja liukuhihnalla paikallaan ajelevat robotit keräsivät sopivasti uteliaita katselemaan. Otin pari videopätkää kun oli niin kivaa.

Teekkarijaosto järjesti Otatarhan ajot joihin piti osallistua itse rakennetulla ihmisvoimalla kulkevalla menopelillä. Automaatio- ja systeemitekniikan kilta osallistui kuuden polkupyörän ja yhden soivan sohvan yhdistelmäkulkuneuvolla, joka nimettiin AS-madoksi. Pyörät hitsattiin pareiksi ja parit kytkettiin nivelillä perävaunutyyliin kiinni toisiinsa.

Sivut: (ei vanhempia), 1, 2, uudemmat