soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Kiltojen vuosijuhliin kutsutaan yleensä muiden kiltojen hallituksista pari edustajajäsentä, jotka kokkareilla eli cocktail-tilaisuudessa ennen juhlia usein antavat tervehdyksensä ja jonkinlaisen lahjan. AS:n antamat lahjat sisältävät useimmiten yhdistelmän hämmentävyyttä, violettia (killan tunnusväri), betonia, painavuutta, suurta kokoa ja hyödyttömyyttä. Lahjoihin liittyy antajasta huolimatta käytännössä aina myös pullo koskenkorvaa, toisinaan jaloviinaa tai harvemmin jotain muuta juotavaa. AS:llä vuosijuhlalahjojen valmistaminen on hallituksen Säätömestarin kontolla, eli tänä vuonna se on minun puuhani.

Syystä X en ole enempää noita vielä dokumentoinut kun ottanut pari kuvaa itselleni talteen kustakin. Esittelen tässä lopulta perusidean kustakin; seuraavista saattaapi tulla yksittäisiä blogientryjä.

Jo ihan AS:n viime syksyn vuosijuhlaan ehdin kasata ensimmäisen, kun uusi hallitus oli valittu ennen sitä niin päästiin esittämään onnittelut omalle killalle. Keksittiin, että sihteerin kuolleen bonsain voisi spraymaalata violetiksi ja valaa betoniin. Kai se jotenkin symboloi vankkaa pohjaa ja pitkäikäisyyttä. Laitoin ledejä valaisemaan niin tuli tosi hieno. Kossu annettiin suihkupullossa -- elämän vettä puun kasteluun.

Tietokillalle annettiin Muistinollaus-juhlaan vähän lisämuistia. Löysin hyllystäni pitkään pölyttyneitä kiintolevyjä, ja valoin ne tyylikkääseen betonitelineeseen. Siinä samalla TiK sai takaisin joulupuujalustansa, joka palloilee edestakaisin meidän ja niiden välillä.

Kemman lahjasta en harmikseni löydä kuvia, mutta siinä oli iso ja kömpelö varastojamme jo pitkään häirinnyt tislauskolvi (pyöreä lasipömpeli pitkällä kaulalla), josta tuli letku järeän lämmityselementin lävitse. Lämmitin toimisi n. 1,2 kW teholla 230 voltilla syötettynä (ei kehdattu kiinnittää töpseliä). Kokonaisuudessa mukana myös pumppu, jonka AS oli saanut osana jotain vuosijuhlalahjaa. Kierrätys kunniaan.

Sähköinsinöörikilta SIKille tuli lahjoitettua hassu säädettävä tarkkuusvastuslaatikko pumpulla (vastaavasti kierrätetty), akulla ja viinalla boostattuna. Vastuksista voi säätää kuinka kovaa pumppu pörisee. Kossupullo ei mahtunut laatikkoon niin kaadoin sen pussiin. Pusseja on monta sisäkkäin vuotoriskin minimoimiseksi. Myöskin isoimmat vastukset piti repiä pois tilaa viemästä, eivätkä ne edes vaikuttaneet mihinkään kun vastustavat liikaa että pumppu pyörisi ollenkaan.

Puunjalostajakilta sai Kuumahiontaansa ison pölkyn betonilla täytettynä. Tuli muuten erityisen iso ja painava ja epäkäytännöllinen lahja. Keskelle kiinnitettiin kossupullo ja viereen tölkki, johon nestettä voi kaataa. Kyljestä törröttää suihkuhana, jonka kahvasta painamalla neste valuu hanasta. Olin kätevästi vanhalla koululla (SYK) teknistä työtä sijaistamassa, niin käytin työsuhde-edut hyväksi ja nakersin pylväsporakoneella pölkyn ontoksi betonia varten.

Vuosijuhlalahjojen rakentaminen on hauskinta. Pitää varmaan ostaa hanskat, kun betoni kuivettaa kädet niin tehokkaasti että kirvelee seuraavana aamunakin.

2 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on nollan ja kahden summa? (vastaus numeroina)