soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2011-3

Vanhan kouluni SYK:n teknisen työn opettaja tuli aika tutuksi veistokerhon eli teknisen kerhon kautta jossa kävin aina kun voi, vitosluokasta lukion loppuun. Muutenkin pidin tunneilla teknisestä melkoisesti. Lukiosta lähtiessä oli puhetta sijaistamismahdollisuudesta, mitä mietin muidenkin aineiden suhteen, mm. matikka ja fysiikka. Nytpä sijaistin teknisen opettajaa kaksi viikkoa, kun on pitkällä sairaslomalla. Pieninten (3-4 lk) kanssa tehtiin perinteisiä puutöitä, ja isompien (5-7 lk) kanssa kolvailtiin ritariässävilkkuja, joihin suunnittelin piirilevyn ja softat. Vilkussa on attiny2313 ja kahdeksan lediä.

Tuli irkin kautta vastaan ihan simosti pientä elektroniikkasälää, kun eräs hyyppä muuttaa ja luovutti pois varastostaan massiivisen kasan vanhoja mikropiirejä ja muuta kivaa. Jes, lisää roinaa! Tässä on aika paljon lajiteltavaa.

Yleisön pyynnöstä nakertelin vihdoinkin rss-syötteen blogiin, löytyy oikean ylänurkan kuvakkeesta eli osoitteesta /rss.xml.

Kiltojen vuosijuhliin kutsutaan yleensä muiden kiltojen hallituksista pari edustajajäsentä, jotka kokkareilla eli cocktail-tilaisuudessa ennen juhlia usein antavat tervehdyksensä ja jonkinlaisen lahjan. AS:n antamat lahjat sisältävät useimmiten yhdistelmän hämmentävyyttä, violettia (killan tunnusväri), betonia, painavuutta, suurta kokoa ja hyödyttömyyttä. Lahjoihin liittyy antajasta huolimatta käytännössä aina myös pullo koskenkorvaa, toisinaan jaloviinaa tai harvemmin jotain muuta juotavaa. AS:llä vuosijuhlalahjojen valmistaminen on hallituksen Säätömestarin kontolla, eli tänä vuonna se on minun puuhani.

Parantelin vähäsen noita äskettäin tekemiäni nappeja kun olivat niin vaikeaa kiinnittää. Tein saranat!

Sivut: (ei muita)