soodan sivut

arkisto

196 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2015-11-14

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Spänk-kurssi eli signaaliprosessorit ja äänenkäsittely (nykysellään näemmä ELEC-C5340 sovellettu dsp) oli aivan eeppinen MATALIMMALLA ABSTRAKTIOTASOLLA (eli tietysti ASSYLLÄ) touhuttava koodikurssi ajalta, kun miehet olivat rautaa ja tietokoneet tietokoneaineesta tehty, mut nykyään kurssin harkkatyöt tehdään Matlabilla ja C++:lla eikä DSP-assyllä niinkuin silloin kun minä ja pikkuveljeni oltiin nuoria ja komeita ja käytiin kyseistä ryhmätyökurssia. Nykysellään kurssin rautaplattikset ovat kaiketi kuihtuneet pois, kun muistaakseni meidän aikaan kurssi järkättiin vikaa kertaa. Tragedia. Mutta meidän koodi oli kiva.

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. On ollut githubissa jo iät ja ajat mut unohtui dokumentoida tänne. Laser life eli joku random projektinimi koostui vierekkäin kytketystä punaisesta ja vihreästä pienitehoisesta lasermoduulista, joita pyöriteltiin kahdella pikkuisella servolla. Kumpikaan noista ei siis oikeastaan ole laserpointteri vaan osamoduuli ilman esim. paristoja. Altpartyjen 2013 teemana oli sairaala, ja jostain keksittiin töklönin kanssa, että laserpisteillä saisi hauskasti piirrettyä sydänkäyrän, sekä tollasella hacklabilta lootatulla SAA1099llä, eli muinaisella äänipiirillä voisi soittaa jonkinlaista tykytystä.

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. Harkkatyö fight and space... eiku field and service robotics -kurssille, FSR, eli ympäristöään kartoittava ja sitten seinään ajava keinoäly suunniteltuna tiettyä tehtävää varten. Tätä nykyä tuotakaan mainiota kurssia ei kai ole ainakaan entisessä mainiossa muodossaan, eli projektityöllä jossa sai koodata C++:aa muinaiseen harkkatyöalustaan hupaisalle robotille. Keksittiin projektinimeksi Taistellaas leikkimielisesti tuosta fsr:stä ja killan AS-lyhenteestä.

Sivut: (ei muita)