soodan sivut

arkisto

214 kirjotelmaa.

avainsanat

Kun niitä chilejä piti istuttaa useampi siemen varmuuden vuoksi, niin toki useampi kasvoi kunnolliseksi kuin mitä itselle mahtui. Osa meni kavereille ja muutama vielä työpaikalle. Lisäksi toimiston keittiössä on pari kaupallista nft-kasvatuspömpeliä. Pömpelit olivat olleet pidempään kuivana joten asensin niihin yrttejä. Kyllä maistuu.

Toimistolle menneet lajikkeet tässä:

Oiskohan mullassa tai multaa käsitelleessä jäbässä vikaa tai sitten vain sattumalta kotiin jääneet siemenet heikompia, vaikea sanoa. Niukkakasvuiset ovat hyvinvoivasti hengissä, mutta pieniä eivätkä kuki. Hassua on se, että etenkin kolme todella pienenä kasvuun lähtenyttä yksilöä venähtivät toimiston ikkunalla oikein kunnolla.

Ekaksi kuva kotona kasvavasta basilikasta, joka tuossa kuunvaihteessa alkoi kukkia. Katkoin varret pois niin että kukat lähtivät. Ihmettelin ensin että kasvattaapa yhtäkkiä lehtiä tavallista tiheämpään, ja valkoisten eroavaisuuksien myötä tiesi mistä on kyse.

Toimiston chilit ovat parilla pöydällä käytävällä, jossa on seinän mittaiset ikkunat itään päin. Viides kerros ei saa juuri varjoa mistään, eli aamulla arska paahtaa ihan kunnolla. Näitä saa kastella joka päivä ja maanantaiaamuisin saa aina jännätä että ovatko kuolleet. Ruukut ovat liian pieniä kun eivät pidätä vettä, mutta viritinpä kapillaarihuovasta automaattikastelun. Huopa kuivuu kuumina päivinä ennen aikojaan ja lakkaa toimimasta; täytyy peittää se vaikka muovilla ja seurata onko eroa.

Kuvat ovat about kymmenen päivän takaa. Kasvua on tapahtunut toki lisää tässä välissä. Ensimmäisestä pöydästä löytyy Bonda ma Jacques, PI 441551 ja 2x Jamaican Bell.

Toisessa pöydässä on Red Peruvian, Purira, Puriraksi luultu jäbä (samassa ruukussa), Padron, ja Hundreds & Thousands -tomaatti. Tomaatin vein toimistolle, kun vahingossa katkaisin omastani yhden haaran ja läpällä kokeilin että itäisikö. Aina kannattaa. Red Peruvian varmaan otti nokkiinsa automaattikastelusta, kun tuntuu haihduttavan muita vähemmän vettä ja siten kastui varmaan liikaa. Pudotti kesän puolivälissä valtaosan lehdistään yhden päivän aikana, mutta toipui kun poistin automaattikastelun ja ryhdyin kastelemaan vähemmän.

Tomaatti melkein katkesi yhdestä kohdasta, kun tukinaru ei enää riittänyt ja latva taittui sen kohdalta. Asensin lisää tukea ylemmäksi ja nyt kyseinen haara on pysynyt elossa. Noita hassuja juurinystyröitä kasvaa runko ihan täyteen. En tiedä syytä. Ainakin chileissä näkyy liikalannoituksen oireita. Jatkossa vähemmän Puutarhan kesää.

Vesiviljelypömpelit ovat NFT-tekniikkaa; kummassakin on sisällä alaosassa arviolta vajaan parinkymmenen litran vesisäiliö, josta pumppu nostaa veden kolmelle hyllylle jatkuvalla syötöllä, joista vesi valuu takaisin säiliöön. Veteen annostelen jauhemaista Puutarhan kesä -lannoitetta noin millilitran per litra vettä. Tuntuu toimivan, ja on helppoa, kun samaa menee chileille ja tomaateille. Hyllyillä on kivivillakuutioita, joihin siemenet tökättiin joskus alkukesästä. Kivivilla on koostumukseltaan kuin jäykkää pesusientä. Samankaltaista ainetta saa eristeeksi mm. talojen rakentamiseen, mutta tästä puuttuu kasvimyrkyt. Villakuutioista läpi kasvavia juuria pitää välillä leikellä hyllyjen poistoputkista, ettei mene tukkoon.

Liekö voimakkaan auringon, puhtaan ravinneliuoksen, liiallisen ravinteiden annostelun, tai kaikkien näiden yhteispelin syytä, että yrtit kasvavat ihan naurettavaan mittaan. Hyllyiltähän löytyy näitä:

Vihanneskrassi maistuu retiisiltä ja olisi pitänyt poimia jo kauan sitten. Se pääsi kesälomani aikana kukkimaan ja meni överiksi, mutta vielä sitä syö. Basilikan suurimmat lehdet voi mitata kämmenellä ja yhdellä niistä on naurettava sentin paksu runko. Muista en tiedä miten kuuluisi kasvaa kun ei ole verrattavaa.

Näitä kelpaa popsia ohimennen ihan välipalaksi ja sotkea ruuan sekaan. Työpaikalla on ihan kunnon keittiö, jota monikin käyttää joko eväiden lämmittämiseen tai ihan kunnon kokkaamiseen. Chileistä saa maustetta vain rohkeimmat, mutta yrttien kanssa ei ole pelkoa suun palamisesta.

0 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on seitsemän ja nollan summa? (vastaus numeroina)