soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2016-8

Oli jo pitkään muuton aikana suunnitelmissa videotykki ja sille jonkinmoinen valkokangas, vaikka mittailinkin, ettei sellainen tähän oikein tahdo mahtua. Ei se mitään, asennan silti. Sekä tykki että kangas irtosivat kuitenkin käytettynä, sillä kun tälläisiä ei ihan välttämättä tarvitsisi, niin ei kehdannut törsätäkään. En edes juurikaan katsele leffoja, mutta tekniikkalaitteiston asentaminen ei sellaista pikkuseikkaa vaadi.

Piti saada muuton jälkeen verhoille käyttöä, kun olivat ylimääräisenä ja oli uudessa asunnossa liikaa valoa kaihtimista huolimatta. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin jonkinlaiseen verhotankoon, joka osoittautui ihan hyväksi, mutta tarvitsee ennen pitkää automagisointia.

Sisustuspelleily jatkuu ja asensin seinälle teräsvaijeriin kaikenlaisia paperiläystäkkeitä roikkumaan mm. koristeeksi. Kun aikoo elellä samassa asunnossa opiskelijakoppisuunnitelmia pidempään, niin viitsii vähän panostaa viihtyisyyteenkin - seinät näyttivät jopa omaan silmääni kurjan tyhjiltä, eikä ole tällä hetkellä tauluja ripustettavaksi. Lisäksi tähän sain idean muualla kyläilyltä, ja oikeastihan nikkaroinnin syynä on tällä kertaa edes puoliksi se, että halusin saada noille kenkälaatikossa lojuville postikorteille ja muille hömpötyksille jotain käyttöä, kun esineitä on ihan turha lojuttaa vain pölyttymässä vailla tarkoitusta.

Sain veikeiden laitteiden kokoelmaani alkuvuodesta hienon kulttimasiinan eli Atari Portfolion, kun isä antoi synttärilahjaksi. Tästä useiden lähteiden mukaan maailman ensimmäisestä kämmen-PC-tietokoneesta pitää tietää, että tällähän mm. häksättiin pankkiautomaatti Terminator 2:ssa. Ehkä tämän voisi valjastaa kotona johonkin oikeaan käyttöön tai ainakin jonain vuonna käyttää jollain demopartyillä, kun on ihan oivallinen wild-alusta.

Tuli avokadoja välipalaksi popsiessa googlailtua, että mihin noiden siemeniä voisi käyttää. Sopivasti käsittelemällä nekin voi näköjään pistää poskeensa vaikka sellaisenaan tai vaikka teen muodossa. Soveltuupa kumminkin myös ihan koristeviherkasviksi täällä pohjoisolosuhteissakin, eli kokeillaanpa sitä. Kesäkuun lopulla talteenotetuista on kasvanut nyt vihertäviä puun alkuja koris- ja harrasteeksi.

Uuden kämpän parvekkeella on kurja valkoinen peltiseinä naapurieristeenä, ja tuommoinen pelti näyttää kosmisen tylsältä, kun vieressä on mm. puiden latvoja. Kai siihen saisi vaikka jonkun taulun, mutta koska oli kevät, oli myös hyvä aika istuttaa jotain vihreää peittämään seinää. Laitoin ruusupapua, joka on tuommoinen melko tavallinen yksivuotinen köynnöskoristekasvi. Kylvin pussillisen joskus toukokuun paikkeilla ja nyt elokuun puolivälissä ovat useiden metrien mittaisia. Alkua oli hauska seurata, kun kasvoivat melkein kymmenen senttiä vuorokaudessa. Melkein asensin kameran timelapsaamaan, mutta jos kuitenkin ensi vuonna kun jahkailin kameran hankinnassa.

Näin melkein puolen vuoden, eli viiden ja puolen kuukauden jälkeen on hyvä katsoa ympärilleen, että missäs kunnossa paikat nyt ovat, kun on muutettu maaliskuun alussa oikeasti omaan kämppään sieltä tekniikan opiskelijoiden ihmemaasta. Kun varsinaista tarvetta jollekin asialle ei ole, niin tokihan se jää tekemättä; sitten joskus kun tarttisi, niin ehkä saa aikaiseksi. Nyt kun sai nauttia neljä kokonaista viikkoa kesälomaa, ehti vähän myös sisustaakin (ja triviaaleista asuntohommista blogaaminenkin jäänyt, vaikka nämä naputteli muistiin muista listoista lopulta yhdessä illassa). Katsotaanpa.

Sivut: (ei muita)