soodan sivut

arkisto

186 kirjotelmaa.

avainsanat

Sain veikeiden laitteiden kokoelmaani alkuvuodesta hienon kulttimasiinan eli Atari Portfolion, kun isä antoi synttärilahjaksi. Tästä useiden lähteiden mukaan maailman ensimmäisestä kämmen-PC-tietokoneesta pitää tietää, että tällähän mm. häksättiin pankkiautomaatti Terminator 2:ssa. Ehkä tämän voisi valjastaa kotona johonkin oikeaan käyttöön tai ainakin jonain vuonna käyttää jollain demopartyillä, kun on ihan oivallinen wild-alusta.

Kone ei tuoreista pattereista huolimatta käynnistynyt, joten tietenkin vika on hapettuneissa paristokontakteissa, eikö vain? No muutamalla ruuvilla auki ja toteamaan, että ainakin todisteita vuotaneista paristoista löytyy. Hiomapaperia kontakteille ja muutamat valokuvat piirilevystä, ja takaisin kiinni ja sehän käynnistyy (noin kuukausi sitten, kun ehti väsäillä).

Portfoliosta löytyy sisältä Intel 80C88, joka on muistiväylältään riisuttu versio 8086:sta. Käskykanta ja arkkitehtuuri yleisesti on mukavan tuttu, kun x86-assyä tuli tunkattua vähän kai jo lukiossa muuten vaan, ja onhan sama käytössä nyky-desktop-PC:issäkin. Sitten etsimään työkaluja joilla tälle saisi koodia sisään. ROMista löytyy joku DOS-yhteensopiva käyttis ja muutama toimisto-ohjelma.

Isä oli saanut metsästettyä jostain myös alkuperäiset sarja- ja rinnakkaisporttiadapterit, sekä 64 KB lisämuistikortin (paristovarmennettu!). Näille tulee varmana käyttöä koodatessa. Ei itse laitteessa sinänsä vikaa, mutta näppis voisi olla mukavampi.

Ruudussa on kokonaiset 240x64 yksiväripikseliä, ja RAMia riittää 128 kiloa. Joku äänipiipparikin löytyy. Kuuluu miellyttävä naksahdus kun kumisia nappeja painelee virran ollessa päällä. Täytyy testata ruudunpäivitysnopeutta (vanhat LCD:t ovat aika hitaita muuttumaan, vaikka softalla ehtisikin). 4.9152 MHz ei ole mikään päätähuimaava kellotaajuus, etenkin kun otetaan huomioon tämän arkkitehtuurin muistinkäyttöhitaus ja vielä tuo, että 8088:n muistiväylä on puolitettu kahdeksaan bittiin (tekeeköhän cpu kaksi accessia 16-bittisille asioille jotenkin automaagisesti?). No, kyllä tälle vielä jotain kivaa koodataan, kunhan löytyy sopivat toolchainit. Veljen tunkkaukset x-07:n parissakin etenevät ja se sentään on vielä mystisempi laite.

0 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on yhden ja seitsemän tulo? (vastaus numeroina)