soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Avainsana viritykset

Kesä tulee ja 30 asteen sisälämpötila ja sen myötä kyvyttömyys ajatella. Ikkunoiden edestä puuttuu verhot, koska sellaiset pitäisi käydä ostamassa. Nurkassa lojuu sälekaihtimet koska niille ei ole seinässä mitään kiinnitysmenetelmää, eikä hoasin vuokrakämppää kehtaa porailla täyteen reikiä. Pakkohan tuolle on silti jotain tehdä, ettei lamaantuisi yhtä pahasti kuin viime vuonna.

Koululla killan kiltahuoneella eli ASkissa on jo vuosia ollut servojen varassa pyörivä kamera, joka vispaa automaattisesti ympäri ja ottaa kuvia eri sijainneista, jotta killistit voisivat tarkastaa, olisiko sohvalla löhöämässä joku jonka voisi käydä nykäisemässä lounasseuraksi. ASkissa lienee tosin jonkinlainen kirous kameroita vastaan, koska jokainen sinne asennettu kötöstys on ennen pitkää hajonnut. Nyt tein uuden käyttämällä Raspberry Pi:tä ja sen kameraa.

Vietin koodipäivän metronäytön kanssa ja sain aikaan koodia jolla saa nätisti pc:ltä usbin yli teensylle graffaa lcd-väylälle puskettavaksi. FPS on enemmän kuin tarvitsee, koska näyttö itse tai sitten omat silmät eivät tunnu pysyvän vauhdissa mukana, haamukuvia tulee. Skrollerivideota seuraa, tosin edlelleenkin käytin pelkästään alkuperäisfonttia. Sitten voisi koodata sille vaikka pongin.

Nyt se on kaikki tehty. Koko alkuperäisen ohjauspurkin voisi periaatteessa heivata pois ja laittaa tilalle jotain modernimpaa. Tietysti tyylikkäintä olisi löytää puskuriylivuoto alkuperäisohjelmasta ja ohjata näyttöä sen kautta, mutta tehokkainta devausnopeuden, näyttönopeuden ja virrankulutuksen kannalta lie työntää joku arduino, raaka avr tms. mikrokontrolleri ohjaamaan graffaa ihan vaan sarjaportin tai usbin yli. Pikseleiden muodot, fontti, väylän bittiformaatti ja kaikki siinä välillä on käytännössä täysin reverse-engineerattu. Tutkittiin ensin softaa ja sitten verifioitiin taas puretun raudan äärellä Helsinki Hacklabilla. Suomeksi: näytön ruuduille saa mielivaltaista omaa grafiikkaa nopeasti.

Jälleen on nysvätty metroasemakilpibittiä, tällä kertaa ei itseni vaan työkaverin Tuomas "Dezgeg" Tynkkysen toimesta. Dokumentoinpa tähän muun infon joukkoon kuitenkin. (Osa tekstistä copypastea Tuomakselta.) Nyt on pitkälle selvitetty bittiformaatti, jota softa oksentaa näytöille, eli missä järjestyksessä pikseligrafiikka on bittivirrassa. Kaikki fonttidata on itse CPU:lla, ja näytöt tosiaan hoitavat vain pikseleitä, ja pikselit eivät ole neliöitä vaan erityiseen järjestykseen laitettuja kolmioita.

Parin opintomatkan ja koulukoodailukiireiden jälkeen ehti taas vähän nyplätä metroprojektia. Tällä kertaa oli jälleen oikein hedelmällinen hacklab-torstai, ja saatiin omaa tekstiä näyttöihin kahdella eri tavalla. Kun alkuperäisestä ohjelmasta on tiedossa tekstinprinttausrutiinin sijainti ja parametrit, niin voidaan tehdä oma koodi, jossa pääohjelma on korvattu omalla jekulla, joka ainoastaan lukee uartista tekstiä ja tulostaa sitä näytölle. Toinen tapa on käyttää ihan alkuperäistä softaa, kun saatiin viimein sekin tulkattua kunnolla. Sillä voi ohjelmoida eepromille tekstejä ja näyttää niitä, tai sitten lähettää suoraan tekstin näkyville.

Helsinki Hacklab on myös hankkinut sellaisen metrolaiturinäytön. Pitivät torstaina puuhaillan sen kanssa, ja meninpä mukaan. Tutkittiin jälleen ohjauskomentoja, jotka työkaverin kanssa reversattiin ohjauskoodista. Ei valitettavasti reagoinut, mutta pohdittiin lcd-puolen väylää ja kaapattiin bootin ohjauspurskeita, jos niistä vaikka saisi jotain irti. Hacklabin kanssa ollaan myös pidetty muistiota kirjoitusalustassa reversauksen tuloksista - noista voisi koota jonkun pidemmän yhteenvedon sitten, kun tiedot on oikeasti varmistettu toimivaksi.

Sivut: vanhemmat, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, uudemmat