soodan sivut

arkisto

190 kirjotelmaa.

avainsanat

Avainsana irl

Kello tikittää ja vihreät jutut kasvavat isommiksi. Muutama edustaja Lemon Dropia ja Black Nagaa sai edetä ekoihin ruukkuihinsa, sekä yhden melko keskenkasvuisen yksilön Cili Coronongiakin otin josko se tuosta innostuisi. Timelapsekamera on ehtinyt kerätä hieman materiaalia katseltavaksi. Laitoin siihen himmeän yövalonkin (jossa on vielä parannettavaa), niin näkee, miten nuo suunnilleen elelevät pimeällä.

Sugar Rush voi melko paksusti ja myös Bonda ma Jacques työntää sirkkalehtiä useasta taimesta näin kahden viikon jälkeen. Otin kummastakin joukosta ne joissa näkyy lehtiä ja istutin multaan saakka muiden seuraksi. Aiemmista Aji Norteno on jo ehtinyt pyrähtää ruukussa silminnähtävästi isommaksi.

Hyllyssä lojuva ei mikään jalkaraspi vaan Raspberry Pi -pikkutietokone pääsee hyötykäyttöön, kun kasvavista chileistä kiinnostaa tallettaa yhtenäistä kuvamateriaalia. Sopivan yhtenäinen on sellaista josta saa timelapse-videota, eli kamera räpsimään muutaman minuutin välein samasta paikasta ja näistä sitten nopeutettua elokuvaa. Tuohon piirakkaan löytyy tosta noin vaan myös NoIR-kamera (v2) jonka mukana vielä tuli sininen muovilätkä joka auttaa nimenomaan kasvien kuvaamisessa. Valkoinen pyörylä on muuten tarkennusrenkaan säätöä varten. Tajusin vasta kun piti tarkentaa lähemmäksi.

Osa chileistä on jo niin mittavia taimia, että tuli aika siirtää ne idätyslautalta oikeille kasvumaille multaan ja kirkkaan valon alle. Aji Norteno on ehtinyt itää kokonaan sirkkalehdille jokaisesta yhdeksästä siemenestä, ja Rocoto Montufar on myös melko pirteällä päällä kun kolme vihertää. Muissakin näkyy eloa, mutta nämä laitoin purkkeihin.

Alkaa olla sisälläkin valoisaa päivisin, kai - onneksi ikkunat ovat etelään. En kyllä ole nähnyt kotona keskipäivän auringonvaloa kahteen viikkoon, kun on ollut viikonloppuina puuhaa muualla ja valoisan ajan on arjet töissä. Kasvit silti enimmäkseen elävät, ja ajattelin tässä sepustaa mitä muutakin on "viime aikoina" mennyt mullan alle ja venynyt ulos sieltä. ("et ikinä usko mitä kasvaa, katso kuvat!" no blogissa aiemmin mainittujen lisäksi nektariini ja mango.)

Vihreät kasvavat jutut ovat mainioita. Etenkin sellaiset, jotka näyttävät hauskalta, jotka muuttuvat ajan kanssa, ja jotka tuottavat ravintoa. Viime vuonna tuli huomattua että pienimuotoinen puutarhurointihan on ihan hauskaa. Töissäkin on mainittu chilien kuten muidenkin puutarhajuttujen kasvatus jo useaan kertaan. Kuulemma näihin aikoihin on hyvä alkaa kasvattaa. En edes erityisemmin hakemalla hae tulista ruokaa mutta mausteet on jees ja kaiken kasvatus on kivaa ja pitäähän kokeilla. Tuumasta toimeen.

Lokikirjasin kaksi kuukautta sitten ruusupavuista ja avokadoista, jotka ovat alusta asti mitattuna nyt kasvaneet viisi ja reilu kolme kuukautta. Tälleen noin tasan kahden kuukauden päästä on kiva pitää taas tilannekatsaus, että miten menee. Tai siis tajusin, että ei tuo papu ainakaan kuki tai kasva papua, eli sama sitten käsitellä tilannetta ennen kuin kokonaan kuolee pois. Parvekkeen lämpötila ei ole enää iltaisin oleskelumitoissa laseista huolimatta. Avokadojen kuitenkin pitäisi selvitä sisätiloissa talvellakin, ja tuossahan ne kasvavat toistaiseksi iloisesti. On näitä kukkia ja muuta ollut pöydällä useita vuosiakin muutama, muttei ole tullut kiinnitettyä huomiota oikeastaan ollenkaan. Hyvä tekosyy naputella jostakin sillä välin, kun pieni koodiprojekti etenee taustalla puolivalmiina.

Sivut: vanhemmat, 1, 2, 3, 4, uudemmat