soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2017

(Teksti julkaistu alunperin 20.9.2017 Kultaisen Tomaatin ("GT") numerossa 3/2017. Osa vuoden kestävää Vim-opastusta vivahteella Otaniemen murretta.) Koodia editoitaessa yksi IDE-härpättimien keskeisistä ominaisuuksista on funktioiden esittelyihin tai määrittelyihin hyppiminen pikanapeilla tai hiirellä klikkailemalla. Ehkäpä jopa voi listata kaikki paikat, joista funktiota X kutsutaan. Myös yleinen tekstihaku saattaa olla jotenkin kätevöitetty. Vim osaa tottahan toki nämä kaikki.

Syyskuun alussa tuli poimittua muutamia chilejä talteen ja pakkaseen, sekä muutamia lisää kymmenisen päivää sen jälkeen minkä dokumentointi oli jäänyt dokumentoimatta kaikenmoisen muun puuhan ohi. Juurikaan raakoja podeja ei enää puskissa roiku, ehkä kymmenisen prosenttia muutamassa ja sitten pari kasvia on oikukkaita. Kypsät kerätään ja kuivataan, pakastetaan, käytetään ruokaan heti, tai vaikka hillotaan.

Blogissa hiljaisempaa? Ei hätää! Kaikenlaista puuhaa kertynyt taas tolkuttomasti eikä yhtään tiettyä saa kunnolla eteenpäin, äh. Terävillä taltoilla veistelyä ja harjoittelua ja yleistä elämistäkin on täytynyt harrastaa. Chilit onneksi kehittyvät itsekseen kuha jaksaa kastella. Tässä yksi kuva. Lajikkeitahan kasvaa seitsemän ja jokaista jotakuinkin kaksi kappaletta. Monia on maisteltu jo viikkoja sitten.

Olipa taas kesäloma, assyt, koodattavaa, ja koodaamatta jääneitä hyviä ideoita. Ideat saavat toteutua hieman myöhemmin, sillä tuli koko neljän viikon loma tehtyä melkein jotain ihan muuta. Assyillä piti osallistua siihen sun tähän muttapa tein shortfilmin ja otin osaa skeneloungen tuplainkompoon, sekä tutustuin varmaan useampiin tyyppeihin kuin aiemmin.

Muutamat DIY-henkiset projektit tarvitsevat enemmän puuntyöstötyökaluja kuin mitä omistan, eikä aina viitsi ja kykene lähteä kotoa jonnekin muualle pajalle. Täytyy siis hommata lisää vehkeitä. Vanhempien varastosta löytyi muutamia muinaismuistoja, jotka ihan teroittamalla varmaan tulisivat kuntoon, mutta poistetaan nyt pahimmat ruostetahrat ensin.

Huomasin jotain merkillistä vasta nyt vaikka päivitin tietokoneeni raudan jo viikkoja sitten melko radikaalisti. Mitä kun top näyttäisi listaavan kaikille prosesseille nollaa %CPU-kentässä? TIME+-kenttä väittää ettei edes Xorg ole käyttänyt yhtään aikaa. Data on selvästi ihan puppua - yleensä raskaan prosessin %CPU voi olla melko alhainenkin jos homma on i/o-bound ja softa vaikka odottaa levyltä dataa, mutta nyt on kyse siitä, että minkään threadin cpu-aika ei näytä olevan mitään. Osoittautui, että kyseessä on BIOS-bugi johon löytyi onneksi päivitys ja että tämä Linux on jotakuinkin kunnossa (vaikka reagoi BIOS-bugiin häiritsevästi mikä voi olla oma buginsa).

Puutarhablogi tästä on näköjään hetkellisesti tullut, sori siitä. Kukkia piisaa chileissä ja hedelmiksikin kehittyvät. Mitään tolkutonta satoa näistä ei ole tulossa mutta eivätpä ole kuolleetkaan; hyväksyttävät tulokset näin ekaksi puuhasteluksi ja tehdessä saa kerättyä suuntaa seuraavalle kaudelle. Joka lajike kukkii kumminkin ja useimmat kukat eivät jää vain kukiksi.

Sivut: vanhemmat, 1, 2, 3, 4, 5, 6, uudemmat