soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2016

Tuli avokadoja välipalaksi popsiessa googlailtua, että mihin noiden siemeniä voisi käyttää. Sopivasti käsittelemällä nekin voi näköjään pistää poskeensa vaikka sellaisenaan tai vaikka teen muodossa. Soveltuupa kumminkin myös ihan koristeviherkasviksi täällä pohjoisolosuhteissakin, eli kokeillaanpa sitä. Kesäkuun lopulla talteenotetuista on kasvanut nyt vihertäviä puun alkuja koris- ja harrasteeksi.

Uuden kämpän parvekkeella on kurja valkoinen peltiseinä naapurieristeenä, ja tuommoinen pelti näyttää kosmisen tylsältä, kun vieressä on mm. puiden latvoja. Kai siihen saisi vaikka jonkun taulun, mutta koska oli kevät, oli myös hyvä aika istuttaa jotain vihreää peittämään seinää. Laitoin ruusupapua, joka on tuommoinen melko tavallinen yksivuotinen köynnöskoristekasvi. Kylvin pussillisen joskus toukokuun paikkeilla ja nyt elokuun puolivälissä ovat useiden metrien mittaisia. Alkua oli hauska seurata, kun kasvoivat melkein kymmenen senttiä vuorokaudessa. Melkein asensin kameran timelapsaamaan, mutta jos kuitenkin ensi vuonna kun jahkailin kameran hankinnassa.

Näin melkein puolen vuoden, eli viiden ja puolen kuukauden jälkeen on hyvä katsoa ympärilleen, että missäs kunnossa paikat nyt ovat, kun on muutettu maaliskuun alussa oikeasti omaan kämppään sieltä tekniikan opiskelijoiden ihmemaasta. Kun varsinaista tarvetta jollekin asialle ei ole, niin tokihan se jää tekemättä; sitten joskus kun tarttisi, niin ehkä saa aikaiseksi. Nyt kun sai nauttia neljä kokonaista viikkoa kesälomaa, ehti vähän myös sisustaakin (ja triviaaleista asuntohommista blogaaminenkin jäänyt, vaikka nämä naputteli muistiin muista listoista lopulta yhdessä illassa). Katsotaanpa.

Kaverin N9-puhelimesta oli virtanappula hajonnut, ja tokkiinsa sellainen kannattaa korjata kun on muutoin kunnossa. Itsellänikin oli tuo luuri, kunnes sain sen ruudun sirpaleiksi ja totesin että josko koittais arghdroidia kun sellainen oli saatavilla. Oli kyllä N9 mukavampi kuin liian iso nykydroidkapula ja irkki toimi paremmin, mutta lisäksi varmaan aika kultaa muistot jne. No mutta, napin vaihtaminen toimivaan alkaa purkamalla koko hökötys atomeiksi.

Tuli viimein aika jättää Teekkarikylässä asuminen taakseen, mut olipahan odotettavissa kun mm. erehtyi valmistumaan jo viime vuonna. Otaniemessä asumiseen tuli vuosia yhteensä melkein tasan seitsemän vuotta, kun AYY:ltä sai kaverikämpän huhtikuussa 2009, ja nyt hoas-irtisanonta on samalle kuulle tänä vuonna (hoasilla heinäkuusta 2013 eteenpäin).

Kiva iso pala nahkavuotaa jäi lojumaan viime nikkarointikerrasta ja tokihan sitä pitäisi käyttää johonkin, vaikkapa joululahjaan. Nuo kymmenet kilogrammat elektroniikkabonkkiakin pitäisi myös uudelleenkäyttää kaapeista erinäisiin projekteihin, mutta siitä joskus toiste. Googlailin asioita joita nahasta voisi tehdä, ja vastaan tuli ensimmäiseksi aikamoinen kokoelma erilaisia koruja ja muuta turhuuksia, jotka eivät ihan iskeneet. Askartelen mielellään funktionaalisia asioita koristeiden sijaan. Laukkujakin nahasta voisi kuulemma tehdä, mutta tuli vastaan yksinkertainen jakkara designspongesta josta irtosi inspiraatiota. Tuo ristiin punottu nahka näyttää ihan miellyttävältä. Unohdin että tein viimeksikin jakkaran. Seuraavaksi jotain muuta. Aikaisempikin oli sattumalta tuolta samalta saitilta.

Kiltahuoneen kattokamera on tässä ajan saatossa pyörinyt ja jättänyt pyörimättä, sekä kuvannut ja useasti lakannut kuvaamasta. Taitaa olla hyvä aika dokumentoida kamerasta riittävästi, ennen kuin korvataan se taas entistä mutkikkaammalla järjestelmällä joka voi taas hajota useammilla tavoilla. Tällä hetkellä kamerassa on vaihteeksi jotain mystistä estämässä toimintaa.

Sivut: (ei vanhempia), 1, 2, uudemmat