soodan sivut

arkisto

199 kirjotelmaa.

avainsanat

Tuli tarvetta retkijakkaralle hetken mielijohteesta. Jakkaran tulisi pysyä pystyssä ihan suht epätasaisessa metsikössäkin, koska huomasin jalustalla valokuvatessa että nimenomaan siinä olisi kätevä, eli tarttisi siis olla kolmijalkainen. Tietty ihan metsikössä samoillessakin olisi hyödyllinen. Kaupoista noita näemmä saa eikä edes kovin kalliilla, mutta koska nikkarointi on parasta, niin teenpä vaihteeksi itse.

Kaupoissa (Biltema, Clas Ohlson, ...) noita liikkuu mm. retkijakkaroiden, metsästystuolien ja kalastustuolien nimellä. Hetken googlauksen jälkeen yksi selkeä ohje Design Spongesta osoittautui ylivoimaiseksi suunnitelmaksi. Ei sillä, että ohjeita tarvitsisi, mutta muutamia ideoita on hyvä poimia. Tein sitten kuitenkin suunnilleen tasan tuon ohjeen mittojen mukaan, kun joku on kai hyväksi todennut.

Puuta ja rautaa löytyi Bauhausista ja kiva kokonainen vaalea nahkavuota Eurokankaasta. Jalat ovat 610 mm pitkät pötköt 25 mm pyörölistaa, mäntyä. Nahkaa, koska kestävää.

Touhu alkaa jalkojen sahaamisella koko parimetrisestä pätkästä (jo kaupassa, jotta saa pyöräiltyä kotiin), sekä jatkuu sitten reijityksellä ja pintakäsittelyllä. Porasin reiät, pyöristin päät karkealla hiekkapaperilla ja vedin päälle kolme ohutta kerrosta aiemmasta projektista ylijäänyttä Osmo-puuvahaa. Vaha on muka vain sisäkäyttöön - big deal, kuulemma ulkomöhnät kestävät paremmin lähinnä pitkäaikaista kosteutta ja pakkasta, mitä tämä tuskin näkee.

Vahan asettuessa ehtii arpoa sopivan mittaista istuinosaa. Otin tuon design spongen pdf:n ja mittasin kolmion koon, reuna on jokseenkin 36 cm. Paperista malli ja nahkaa leikkelemään. Kolmion nurkkaan jätin maalarinteipin levyisen ulokkeen, johon saa kanto- ja kasassapitämishihnan jotenkin kiinni. Päädyin neppareihin (jo kangaskaupassa), koska saa kätevästi irti jos muka joskus tarttis. Tuohon kohtaan tulee vetoa vain sellaiseen suuntaan, että nepparit eivät (varmaankaan) aukene.

Puun pintaa sai hioa vahausten välillä ja lopuksi, niin tuli tasainen ja kiva. Keskeltä sitten yksi pitkä pultti kahden jalan läpi, ja kolmas on kiinni puiden välissä silmäpultilla. Nahkakolmio puuruuveilla kiinni (alkureiät ettei halkea). Keskiosan 5 mm pulttien sijaan olisin käyttänyt ehkä ohuempia jotta puuta jäisi reikien ympärille enemmän, mutta ohuempia sopivan pitkiä ei löytynyt. Kupumuttereilla saa toisen pään nätiksi.

Vielä jos viitsisi hifistellä, niin voisi:

mutta ihan hyvä tuosta tuli. Idean tuonut kamerajalusta oli isän, jonka synttärit tuli sopivasti, niin jakkara meni lahjaksi.

1 kommentti

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on yhden ja neljän summa? (vastaus numeroina)