soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2010

Oltiin tuossa mainostelemassa automaatio- ja systeemitekniikan laitosta lukiolaisille aalto-yliopiston avoimilla päivillä toissapäivänä ja eilen. Lippua heilutteleva robottikäsi ja liukuhihnalla paikallaan ajelevat robotit keräsivät sopivasti uteliaita katselemaan. Otin pari videopätkää kun oli niin kivaa.

Teekkarijaosto järjesti Otatarhan ajot joihin piti osallistua itse rakennetulla ihmisvoimalla kulkevalla menopelillä. Automaatio- ja systeemitekniikan kilta osallistui kuuden polkupyörän ja yhden soivan sohvan yhdistelmäkulkuneuvolla, joka nimettiin AS-madoksi. Pyörät hitsattiin pareiksi ja parit kytkettiin nivelillä perävaunutyyliin kiinni toisiinsa.

- Tulipa aika killan varastokomeron kausisiivouksen ja nohevana atk-toimarina kävin katsastamassa tietokoneroinatilanteen. Muutamat risat kiintolevyt heivattiin lopulta pois; päätettiin kuitenkin ottaa kiekot irti koska niistä voisi rakentaa jotain hämmentävää joskus, sekä kiintolevyjen magneetit ovat mukavan tehokkaita ja niillä voi tehdä kaikennäköistä jännää. Ja olipa tällä kertaa yksi levy hajonnut vähän tavallista järeämmin...

Löytyi koululta as-lafkalta kiva pikkuinen robottikäsi joka oli lojunut siellä kuulemma toimettomana jo ties kuinka pitkään! Oikein söpö, pitää etsiä/laskea käänteiset kinematiikat ja alkaa siirtelemään asioita.

AS sai jokin aika sitten joillain jännillä suhteilla Vilantilta käytöstä poistetun liukuhihnan, kokoluokkaa kaupan kassa. Voimanlähteenä on kuitenkin kolmivaihemoottori kolmivaihetöpselillä jota ei ihan mihin vain saa tökättyä, tavallisesta pistorasiasta kun tulee yksivaiheista sähköä. Vehje lojui kiltahuoneella hyvän tovin, kunnes nyt hommattiin taajuusmuuttaja, jolla tuota saa ohjattua kivasti ja nopeuttakin säädettyä.

Nokia N95:n latausliitin on selkeästi kehnoa tekoa, kun jo alle kahdessa ja puolessa vuodessa kuluu käyttökelvottomaksi. Tuo on ollut jo pari kuukautta aivan tolkuttoman ärsyttävässä jamassa ja nytpä hommasin uuden. Vaihto sujui yllättävän kivuttomasti.

AS:n kiltahuoneella, ASkissa, on myynnissä kaikenlaista karkkia sun muuta kivaa, jota myydään suurimmaksi osaksi velaksi. Homma oletettavasti alkoi kahvin myynnistä, koska kahvi maksaa 20 senttiä ja ASkin keittiön seinällä on piikkilista johon nimen perään ruksitaan aina yksi ruksi per 20 senttiä. Tämähän on kovin primitiivistä ja täytyy toki nykyaikaistaa koodailemalla ja rakentelemalla tietotekninen kokonaisratkaisu. Tällä hetkellä projekti on jokseenkin vähän yli puolivälissä -- keittiön yhteen kaappiin on asennettu kosketusnäyttö, tuotekuvat on enimmäkseen otettu ja softa on enää vähän kesken. Hiominen vie aikaa koska perfektionismi.

Sivut: vanhemmat, 1, 2, 3, 4, 5, uudemmat