soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Alkaa olla sisälläkin valoisaa päivisin, kai - onneksi ikkunat ovat etelään. En kyllä ole nähnyt kotona keskipäivän auringonvaloa kahteen viikkoon, kun on ollut viikonloppuina puuhaa muualla ja valoisan ajan on arjet töissä. Kasvit silti enimmäkseen elävät, ja ajattelin tässä sepustaa mitä muutakin on "viime aikoina" mennyt mullan alle ja venynyt ulos sieltä. ("et ikinä usko mitä kasvaa, katso kuvat!" no blogissa aiemmin mainittujen lisäksi nektariini ja mango.)

Chilit vaikuttavat tykkäävän purkista, johon laitoin ne lautalle kosteutumaan päivää vaille viikko sitten. Villeimmin elävät Rocoto Montufar ja Aji Norteno. Näitä täytyy pian siirrellä multaan ja valoon. Ostin juuri läjän purkkeja joihin saa vaikka kuinka monet kasvattamaan ensimmäiset juurensa.

Yksilehtinen tikkuavokadokin kasvaa viimein lisää. Asensin kolme vedessä heräteltyä avokadoa multaan kesän lopulla. Kaksi niistä voivat entiseen malliin - jättilehti paisuu ja monilehti on saanut ainakin yhden parin lisää; kolmannen jätin huolimattomasti ikkunalaudalle ja huomasin myöhemmin sen lehtien vähän palaneen. Viimein ne jotain päiviä sitten tipahtivat pois kuivuttuaan pitkään, ja jäljelle jäi yksi isohko lehti pitkän ohuen kepin varassa. Nyt siihen alkaa aueta kaksi uutta lehteä. Kuvan taustalla vanha luullakseni bonsai-ish huonekuusi.

Laitoin ajat sitten kolme nektariinin siementä multapurkkiin ja jääkaappiin muovipussilla kevyesti peitettynä. Jotkut hörhöt internetissä olivat ohjeistaneet, että tarvitsisivat jonkun kylmän kauden tajutakseen herätä, joten kokeilin. Enimmäkseen unohdin ne sinne, jossain vaiheessa vilkaisin ja olivat sitten jopa itäneet (lievän homekasvuston saattelemana).

Siemenet ovat ihan kaupan hedelmätiskiltä peräisin. Paukuttelin kiviä ensin vasaralla hetken kunnes tajusin nirskutella ne auki ruuvipenkissä. Itse siemen löytyy kiven sisältä ja on suunnilleen mantelin näköinen ja kokoinen. Purin auki ja asensin jääkaappiin syksyllä, 17.9.

En muista tai tiedä tarkkaan milloin otin nektat ulos kylmästä huoneenlämpöön. Saattaa olla 20.11. eli kaksi kuukautta kylmyttämisestä. Kyllästyin niiden jääkaapissa olemiseen ja samalla innostuin kun näkyi vihreää. Tiedä häntä olisiko pidempi kylmä kausi ollut parempi - etenkin kun nyt on talvi.

Kuukausi lämpöön tuomisesta ja uuteen epähomeiseen multaan tökkäämisestä molemmilla oli 20.12. mittaa muutama senttimetri. Nyt tarkemmin ajatellen olisi varmaan pitänyt tarjota noille esim. valoa. Joku perus musta puutarhamulta ei myöskään liene paras mahdollinen kasvualusta, mutta kunhan kokeilin ajattelematta ja käytin samaa mitä ruusupavuista jäi yli.

Toinen nektariinin alku voi jo alusta pitäen toista kehnommin ja kuihtui pois. Kastelin purnukkaa enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti enkä juurikaan valaissut. Irkkilokien perusteella pituutta oli paremmalla 26.12. noin 10 cm. Nyt itämisen arvatusta alkamishetkestä kahden kuukauden päästä mittaa on semmoiset 20 cm. Lehdet ovat vähän kitukasvuisia, mutta ehkä ne siitä venyvät kun siirsin kasvamaan labrapöydän loisteputken alle muutama päivä sitten. Typistin ylimmät kuolleet pois vartta lyhentämällä ja nyt puskee uutta vihreyttä jo. Lamppu on päällä suunnilleen yhtä kauan kuin itsekin; yöksi on suljettava koska on makuuhuoneessa eikä 24/7 valo nyt ainakaan luonnollista kai ole? Altakasteluruukkumultaakin on olemassa, mutta ehkä tuo taimimultakin toimii tuossa juuri kokeeksi ostamassani säiliöruukussa.

Mangoa kasvaa myös, tai ainakin lojuu siemeninä purnukoissa. Näitä on kaksi kappaletta. Mangon siemen on valtava ja hedelmän sisällä se sijaitsee vielä valtavamman kuitumaisen kiven sisässä. Aukeaa puukolla ja vasaralla varovasti halki. Siemenessä on aluksi joku outo tumma kuori jonka otin pois. Kylvin 22.12. eli kuukausi sitten melko huolimattomasti ja satuin arvaamaan oikein mistä nurkasta puskee vartta.

Toinen mangoista elelee aika hiljaisesti ja toisessa on tänään kuukauden kasvun jälkeen muutaman sentin pituinen varsi ja jotain sirkkalehtien alun näköistä. Näistäkin molemmat ovat perus puutarhamullassa. Voisi vaihtaa jos viitsisi. Kokeillaan nyt miten selviää tuossa joka vieläpä tuntuu pakkaantuvan kastelusta ylitiiviiksi. Samassa ovat ne avokadotkin pysyneet hengissä. Kaivoin tätä paremmin voivaa hetkeksi ulos mullasta uteliaisuuttani, ja ainakin siinä on koko siemenen pituinen juurikin. Vain yksi juuri. Avokadoihinkin kasvoi aluksi yksi tolkuton paksu tikku juurta suoraan alas, ja tämä näyttäisi toimivan samoin. Siirsin kummatkin loisteputken alle.

Liimasin muuten pohjista kulahtaneet nahkakengät LiquiSolella 9.11. ja ajattelin kirjoittavani siitä jotain. No en sitten kuitenkaan. Tässä silti kuva. Sisäreunoissa on liimaa ja liimapuristimet pitävät kasassa ja paperi kengän sisällä ryhdissä. Jaloissa on ollut eräät toiset syksystä asti samat ja nämä siirsin säätöpöydän nurkalta vasta pari viikkoa sitten kenkätelineeseen. Tulee värkättyä selvästi liian vähän kun pöytäkin on riittänyt.

"Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä." Kuulemma kiinalainen sananlasku. On muuten ihan törkeän kivaa asioida puutarhakaupassa (vaikka päätyisikin ostamaan kaiken viereisestä isosta rautakaupasta koska valikoima) kun tuoksuu parhaalle ja happea vissiin riittää sekä kosteus tuntuu kivalta keuhkoillekin. Voisi melkein ryhtyä kukkakauppiaaksi. Just siinä rajalla onko kuitenkin liian voimakas tuoksu omalle nenälle.

Pian saa kyllä chilejä multaan. Jännittää. Ei ehdi aktiiviharrastaa paljon mitään kun menee vapaa-aika chili-ihmisten blogeja lukiessa. Suomenkielisiäkin on useita. Aika veikeää.

1 kommentti

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on viiden ja yhdeksän erotus? (vastaus numeroina)