soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Avainsana servo

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. On ollut githubissa jo iät ja ajat mut unohtui dokumentoida tänne. Laser life eli joku random projektinimi koostui vierekkäin kytketystä punaisesta ja vihreästä pienitehoisesta lasermoduulista, joita pyöriteltiin kahdella pikkuisella servolla. Kumpikaan noista ei siis oikeastaan ole laserpointteri vaan osamoduuli ilman esim. paristoja. Altpartyjen 2013 teemana oli sairaala, ja jostain keksittiin töklönin kanssa, että laserpisteillä saisi hauskasti piirrettyä sydänkäyrän, sekä tollasella hacklabilta lootatulla SAA1099llä, eli muinaisella äänipiirillä voisi soittaa jonkinlaista tykytystä.

Sain kun sainkin viivanseuraajarobotin jokseenkin valmiiksi määränpäähän mennessä. Killalla oli perinteinen solusuunnistustapahtuma, eli phuksit risteilivät Teekkarikylän solusta toiseen ja pelasivat mariota ja söivät sieniä, leipoivat pitsaa, ihmettelivät soluelämää muuten vaan, tai omalla rastillani leikkivät roboteilla. Tuosta robotista tuli aika ruma ja keskeneräinen raakile, mutta kyllä se ympyrää osasi ajaa ihan hyvin.

Jee, dx-joulu. Kolme pakettia kiinasta ja mukana pari pikkuservoa ja hieno leikkiauto joista yritän hahmotella jotakin viivanseuraajaroboon. Servot ovat kivoja ja auto on oikein kiva myös, harmi vaan että auto on oikeasti todella pieni. Eiköhän tuonne silti jotakin mahdu. Ellei, käyn jossain oikeassa lelukaupassa etsimässä vähäsen isompaa tai kasaan koko hökötyksen vaikka pahville tai piirilevylle, jos aika käy vähiin. Tarvitsin vaan dx:stä sitä sun tätä ja tilasin nyt tuon erään hot rodin sitten samalla kun näytti niin hienolta. Servoistakin voi kyhätä vaikka jatkuvasti pyörivät jos päätän käyttää niitä auton ajo- ja ohjausmekaniikan sijaan.

RC-servot ovat pienessä mittakaavassa oikein mukavia robottivimpaimia niiden suhteellisen yksinkertaisen ohjattavuuden ja tarkkuuden ansiosta. Ukki harrasteli mm. kauko-ohjattavia helikoptereita, ja nyt minulla on noita servoja toistakymmentä. Jo parin vuoden ajan on ollut hirveä hinku väsätä niistä jotain älyttömän siistiä mutten vain ole saanut aikaiseksi. Ensin tarvitsisi myös kehittää jonkinlainen ohjausjärjestelmä.

Sivut: (ei muita)