soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Chilien kylvämisestä on puolitoista kuukautta. Kylvin vuoden alkuun verrattuna viikkoa aiemmin kuin viime vuonna. Idätyslautalla oli eloa ja nyt on kaikki heränneet siirretty multaan jossa ovat jo hyvin kasvaneetkin. Kymmenen lajiketta selvisi ja yksilöitä on 43 kappaletta joista säästän itselle ehkä reilun neljänneksen. Kasvulamput ikkunalaudalla ovat tekeillä mutta kasvatuskaapissa mahtuu vielä jokusen hetken oleskelemaan. Osan saisi kohta jo melkeinpä siirtää isompiin. Annuumia edustava Padron kasvaa ennätystahtia.

Idätyslauttaa on kiva käyttää kun se on helppo ja sotkuton järjestää, kasvun laadun erottaa paljain silmin triviaalisti, ja jatkokouliminen on yksinkertaista. Toisaalta näistä yllättävän monet kasvavat ihan kunnolla ja siispä ylimääräisiä siemeniä joita ei päädy jatkoon on varsin vähän eli pitää jakaa kavereille. Multa on helppoa muttei sotkutonta, eli ehkä harkitsen joskus vaikka jotain vesiviljelyä, esim. NFT:tä. Ehkä vesipumpun saisi pitämään vain akvaarion verran meteliä.

Jukin antamasta Padron-hedelmästä poimitut siemenet itivät ensimmäisenä ja jo viikossa esiintyi ensimmäisiä sirkkalehtiä. Nyt noissa on varsinaisia lehtiä jo melkeinpä viisi paria, eli pitäisi jo latvoakin. Muutkin voivat enimmäkseen hyvin. Kuten viimeksi, myös tänäkin vuonna yksi lajike ei itänyt ollenkaan: tällä kertaa Black Scorpion Tonguen siemenvanhukset eivät näytä vieläkään elon merkkejä. Tällä hinnalla ei voi valittaa.

Aikataulu

Koulin taimia hiljalleen sitä mukaa kun näyttivät hyviltä ja kun ehdin ja viitsin. Tälläkin kertaa on käytössä Rootrainer-niminen korkeahko kasvatuskennosto (alla "rt") ja noin desin mittaisia pikkupurkkeja ("pp").

Merkitsin muistiin jonkin verran lehtien ja selvien juurten kasvua lautalla. Siitä kasvusta ei paljoa muuta päätellä kuin että Padron kasvoi vauhdilla, Locato, Manzano, Purira ja Trepadeira vähän hitaammin, ja kaikki muut siltä väliltä. Ruukkuaikatauluja, suluissa kumulatiivinen lukumäärä:

chili 22.1. 27.1. 29.1. 2.2. 10.2.
Padron 4 rt (4) 2 pp (6)      
Bonda 4 rt (4) 3 pp (7)   2 pp (9)  
J-Bell 4 rt (4)   3 pp (7) 1 pp (8)  
Fatalii 2 rt (2)   1 rt (3) 1 pp (4)  
Peruvian 2 rt (2)   1 rt (3)    
441551   4 rt (4)      
Locato     2 rt (2) 1 pp (3)  
Purira     3 rt (3)   1 pp (4)
Manzano     1 rt (1)    
Trepa       1 pp (1)  

Nyt jos saisi itseä kiskaistua niskasta niin olisi aika järjestää valaistus loppuun asti sekä puuhata se raspikameran aallonpituussuodinkiekkopyöritinmekanismi. Suotimet ovat niin hyvässä tallessa, että ne pitää ensin löytää, samoin piirustukset.

Jotain oon oppinut näistä jo tunnistamaan. Esimerkiksi messevämmän kuvan oikeassa alalaidassa on selkeä Chinense ruttuisuuden perusteella - Fatalii Yellow. Sen yläpuolella ja vasemmalla karvalehtistä Pubescens-lajia - Rocoto Red Peruvian. Ihan vasemman laidan Padron-taimet ovat kärsineet jostakin hiukkasen juuri sen parin päivän aikana kun olin matkoilla ja päällä oli vielä muovinen kupu; muutamat ensilehdet kärähtäneet tai jotain. Keskivaiheilla olevat Jamaica Bellit kärsivät varmaan jostain puutostilasta, kun useat lehdet kellertävät.

Viime vuoden dataa

Datan kerääminen on kivaa. Kun on dataa, niin voi mitata. Kun on mittari, niin mitattua suuretta voi optimoida. Jos hyvin käy, niin mitattu suure vieläpä täsmää johonkin asiaan jolla on edes jotain merkitystä jolloin parantaa jotain merkityksellistä. Pyrin taulukoimaan viime vuonna merkittäviä päivämääriä ja muuta mukavaa, mutten kuitenkaan kovin paljoa viisaammaksi tullut. Äh.

Nyt kun on tulossa kellertävämpiä ja sinertävämpiä kasvatusvaloja, niin on ehkä vähän enemmän syytä taulukoida dataa. Muistaa sitten seuraavanakin vuonna, että miten värilämpö vaikutti kasvamiseen. Sinertävämpi on kuulemma parempi vihreään kasvuun ja punertavampi (siis valkoisen ledin tapauksessa kellertävämpi) sadon tekemiseen.

Taulukossani on tietoja mm. mullan tyypistä ja joitain kokohuomioita muutamalta tarkastelukerralta. Poikkeuksetta altakastelumulta toimi kakkosvaiheen mehu-/maitopurkeissa kylvö- ja taimimultaa paremmin, mutta Rootrainerissa esikasvatetut eivät enemmän ja syvemmälle juurtuneena olleet mitenkään erityisesti parempia kuin pikkupurkeissa kasvaneet; joillain jopa toisin päin. Kun tarpeeksi ahkerasti siirtää isompaan multaan, niin vissiin ihan sama missä noita kasvattaa välittömästi idätyslautan jälkeen.

Rocoto Montufarista (ainoa viime vuoden C. Pubescens) jäi mieleen se poikkeavuus, että kaikki kolme tainta kasvattivat juuria suuret määrät lehtiin nähden. Kun ne siirsi isompiin purkkeihin jahkailun jälkeen, niin johan alkoivat taas venyttää parin neliösenttimetrin mittaisia lehtiä ja rupesivat työntämään uusia. Jos kasvu vaikuttaa hidastuvan tai seisahtuvan, niin paras vaan kurkistaa juuriin ja ehkä koulia taas. Rocotoista sanotaan ympäri internetiä muutenkin, että ne kannattaisi kylvää jo joulukuussa, kun ovat hitaammanpuoleisia.

Alkukasvattelin kirkasvalolampun alla. Siinä vissiin riitti fotonia ihan hyvin, muttei ole vertailudataa kertomaan, riittikö valomäärä saturoimaan kasvien tarpeen vai ei. Ainakaan ikkunalaudalla ja parvekkeella aikuisiksi kasvaneet eivät saaneet pelkästään auringosta riittävästi valoa verrattuna tuohon komeaan malliyksilöön, joka on nyt viettänyt noin vuoden sen saman lampun paahteessa ja jonka siirsin pari päivää sitten kolmen litran ruukusta kuuteen. Parvekelasien kyljessä oleskelevilla vaikutti olevan mukavampaa kuin sisätiloissa ja ylipäätään lopuksi isompi multatila parempi.

0 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on neljän ja nollan tulo? (vastaus numeroina)