soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Päiväys 2010-9

- Tulipa aika killan varastokomeron kausisiivouksen ja nohevana atk-toimarina kävin katsastamassa tietokoneroinatilanteen. Muutamat risat kiintolevyt heivattiin lopulta pois; päätettiin kuitenkin ottaa kiekot irti koska niistä voisi rakentaa jotain hämmentävää joskus, sekä kiintolevyjen magneetit ovat mukavan tehokkaita ja niillä voi tehdä kaikennäköistä jännää. Ja olipa tällä kertaa yksi levy hajonnut vähän tavallista järeämmin...

Löytyi koululta as-lafkalta kiva pikkuinen robottikäsi joka oli lojunut siellä kuulemma toimettomana jo ties kuinka pitkään! Oikein söpö, pitää etsiä/laskea käänteiset kinematiikat ja alkaa siirtelemään asioita.

AS sai jokin aika sitten joillain jännillä suhteilla Vilantilta käytöstä poistetun liukuhihnan, kokoluokkaa kaupan kassa. Voimanlähteenä on kuitenkin kolmivaihemoottori kolmivaihetöpselillä jota ei ihan mihin vain saa tökättyä, tavallisesta pistorasiasta kun tulee yksivaiheista sähköä. Vehje lojui kiltahuoneella hyvän tovin, kunnes nyt hommattiin taajuusmuuttaja, jolla tuota saa ohjattua kivasti ja nopeuttakin säädettyä.

Sivut: (ei muita)