soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Jo ehkä vuosi sitten tuli jostain ajatus ja nyt sain sen toteutettua. Helsingin keskustakirjasto Oodin verstaassa on laserleikkuri, ja niin on Espoossakin Ison Omenan pajassa. Ja toki hacklabeilla yms, mutta noita kahta tuli käytettyä kun eivät vaadi kummempia jäsenyyksiä. Kävin laseroimassa paahtoleipien pintaan lyhyen animaation paahtoleivän paahtamisesta. Luit oikein. Sitten yhdistelin leipäsiivuista otetut valokuvat varsinaiseen videoon paahtamisesta. Jutun juju on leipä-sisäpiirivitsi Instansseilla.

Leipäanimaatiota leipään

Pitemmittä puheitta ensin se tuotos:

Semmoinen tuli. Ensi-idea taisi olla, että kuvataan kuinka itse leivottu leipä nostetaan pöydälle uunista. Leipä leikattaisiin ja leikkuupinnassa näkyisi laseroitu kuva vaikka uunin luukusta, mistä lähtisi sitten liikkeelle laseroitu animaatio. Itse tehty kunnon hyvä hapanleipä on kuitenkin niin vaivalloinen prosessi, maukas, ja insinöörihommiin epätasainen, että suunnitelma muuttui kaupan bulkkipaahtoleipää kohti yhtä nopeasti kuin ehtii kalibroida laseria leipää varten pari tuntia kun peruspaahtoleipää sinne aluksi vein.

Lasertyöstön kalibrointia

Ensimmäiset testailut piti tehdä vaneriin, kun ymmärrettävästi kirjaston henkilökunta koki hämmennystä ja tarvitsi harkinta-aikaa. Joulukuussa pääsin varsinaisiin hommiin. Mukana oli pari pussia Oululainen Reilu -tuotetta vehnä- ja täysjyvämuodossa. Jokunen siivu piti paahtaakin ennalta perinteiseen tapaan ihan kokeeksi, että vaikuttaako kuivempi pinta ja erilainen väri printtilaatuun. Selvisi, että pintakuivuudella ei ole laseroinnille mitään merkitystä ja itseasiassa leipä pehmenee jo vartissa paahtamisesta kun sisään jää kosteutta.

Verstaan laserkone osaa rasterikaivertelun ja vektoriajon. Poimuajoa saadaan vielä odotella, mutta ehkä kehitys kehittyy. Rasterikuvissa työkalupää vatkaa edestakaisin mustesuihkutulostimen lailla ja ampuu automaagisesti ditheröidyn kuvan mukaan sitä enemmän laserpisteitä, miten tummempaa pikseliä laseroitavassa grafiikassa on siinä kohtaa. Vektoria ajaessa kone kulkee syötegraffan viivoja pitkin.

Kalibroinnit ajoin enimmäkseen rasterikuvamoodissa piirtäen neliöitä, joiden tummuus vaihtelee valkoisesta mustaan. Materiaalin käyttäytymistä varten laserista voi säätää kolmea ruuvia nollasta sataan prosenttiin. Olisin kaivannut SI-yksiköitä, mutta ei sitten. Nopeutta ja tehoa sai säädellä kunnes oli selvää, että 70-wattisen vehkeen tehovipu kannattaa olla täysillä. Rasterikuvamoodissa noilla kahdella säädöllä mennään, ja vektorimoodissa on myös säädettävänä "taajuus" eli laserpulssia per matkayksikkö kuten laitteen ohjekirja väittää. Ehkä teho säätää sitten yksittäisen pulssin voimakkuuden. Lopulta piirsin vain vektoreina kun ajattelin sen säästävän aikaa, ja "power compensation" oli päällä vähentämässä tehoa mutkissa. Erikoista että sellainen tarvitaan jos teho tai taajuus on olevinaan per matka- eikä aikayksikkö.

Tussasin leipiin nopeuden ja tehon ja otin kuvat muistoksi. Palasten voi antaa kuivua pöydällä ja sitten hiljalleen biojätepussin pohjalle nestettä imemään. Vähän sääli hukata hyvää leipää, mutta kämänen valkoinen leipä ei ole erityisen ihmeellistä tai maukastakaan ja on mm. halvempaa kuin vaneri. Hyvillä säädöillä kokeilin kalibrointikuvan lisäksi myös jotain viivapiirrosta internetin parhaasta viivapiirroslähteestä vertailun vuoksi perusvehnään ja täysjyvään. Täysjyvästä ei oikein ota selvää, kun leipä on harmaampi ja huokoisuus epätasaisempaa.

Vektoriasetuksia kokeilin vain nähdäkseni, jaksaako laser polttaa leivästä läpi. Unohdin jo mikä frequency-asetus oli käytössä, mutta täysteholla ja nopeudella 2% meni nippa nappa läpi ja leikkasin kivan kettumuodon. Nopeus 1% on sitten tuplasti ärhäkämpi eli vähän huono hienosäätöön tuo prosenttiasteikko.

Nenäisä yksityiskohta: Laseroitu puu tuoksuu tekemisen meiningiltä. Laseroitu paahtoleipä sen sijaan haisee niin hirveältä, että ei tulisi mieleenkään pistää tuotoksia enää poskeensa. Haju on kutakuinkin sama kuin palaneessa hiuksessa tai sähkökärpäslätkässä käristetyssä hyönteisessä. Ties mikä palanut proteiini, internetin mukaan gluteenissakin on rikkiä seassa.

Paha haju on poskettoman prominentti vaikkei leipä olisi edes näkyvästi tummunut vaan vain kauniisti ruskettunut, ja olettaisin sen liittyvän laserkaivertimen toimintatapaan. Ainetta vaikuttaa suorastaan häviävän sieltä, mistä laseroi pienelläkään teholla. Osa leivästä siis suunnilleen sublimoituu kadoksiin, vaikka pyrittäisiin vain pinnan värjäämiseen. Pinta kyllä värjääntyy siitä kadonneen aineen ympäristöstä ja siten saadaan kontrastikkaat kuviot näkyviin. Joka tapauksessa laite tosiaankin toimii miltei kuin poranterä, ja varsinkin läpi leikatessa reunojen tummuminen ei yleensä edes ole toivottava sivuvaikutus (ja pintaa kai tyypillisesti suojataankin noelta esim. teipillä). Kevyempi teho (jolla ehkä leipää ei vielä tuhoutuisi lainkaan) sitten ei vielä värjännyt juuri ollenkaan. Tätä voisi tutkia lisää, ehkä olisi hienosäädölle paikka.

Produktiota tekemään

Aika kului deadlinen lähestyessä tavalliseen tapaan nopeasti ja tarinan juoni kehittyi hätäisesti. Kun oli selvää, että paahtoleipään tässä laseroidaan, niin oli luontevaa valita paahtoleipäaiheinen sisältökin. Konvergenssi tapahtui elokuvaan leivänpaahtimen käytöstä.

Vaasan Isopaahto (mallia vehnä) on muuten ihan aavistuksen Oululaisen Reilua pienempi, mutta koostumus ja vaalea väri sopii laserointiin paljon paremmin. Huokoisuus Isopaahdossa on huomattavasti tasaisempi ja reiät pienempiä. Myöskään Graham- eli suunnilleen täysjyväversio ei ole ihan yhtä haasteellinen kuin Reilulla.

Paljastettakoon hauska lavastusyksityiskohta. Ensinnäkin pöytätaso piti olla aika tasavärinen tumma ja kädessäkin valkeat hanskat kaiken varalta ja kirkas lamppu jossain melko epäsuorasti valaisemassa. Paahtimen tehonupin osoitinväkänen piti korostaa valkoisella maalarinteipillä, jotta nopeatempoisesta videosta kävisi ilmi miten sitä nuppia käännetään täysille ja jotta se vielä selviäisi vektorireuna-algoritmista läpi. Leipien pompatessa paahtimesta ne eivät kuitenkaan ole palaneet ihan karrelle, vaikka nuppi olikin dramatisoinnin vuoksi väännetty muka kokonaan kaakkoon. Valaistuksen vuoksi kuvasta ei onneksi oikein erotu, että teippi ei suinkaan ole kohdistettu nupin väkäseen oikein; vähän huijattiin, ja teippi antaa ilmi että paahtoaika on enemmän kaakossa kuin todellisuudessa olikaan. Elokuvan taikaa!

Noin kymmenen otoksen jälkeen jokaisesta "kohtauksesta" sain valikoitua parhaat pätkät leipäsiivun asettamisesta paahtimeen jne. Tärkeää ja tarkkaa bisnestä nimittäin. Pidemmistä videoista sai sitten napsittua ffmpegillä kätevästi juuri oikeat pätkät, tai niin luulin. Pätkät sitten pienempään framerateen ja muunnosta videosta kuvatiedostoiksi ja kuvatiedostot reunanhakualgoritmille. Reunatyökaluna käytin potracea koska kuka muka noin sataa kuvaa lähtee kliksuttelemaan käsin. Pienen kalibroinnin jälkeen tuloksista eli vektorikuvista tuli ihan hyväksyttävät, ja ei kun laseroimaan.

Potracea ajettiin suunnilleen näillä parametreilla:

potrace --alphamax 1.0 --opttolerance 0.2 --unit 10 --turdsize $turdsize --svg

missä $turdsize on jotain 100 ja 800 väliltä riippuen elokuvan kohtauksesta. Resoluutio oli 960 vaakapikseliä jne, alkuperäisen videomatskun 4K-tarkkuudesta tulee liian kohinaista viivaa laserille. Potracea edeltävää mkbitmapia näin:

mkbitmap -x --blur $blur --filter $filter --scale 1 --cubic --threshold $thresh

missä blurraus-, filtteröinti- ja threshold-arvot olivat jossain 2.5-6, 4.5-5.5 ja 0.490-0.494 välillä. Koko viritelmä on hirmuinen shelliskripti render.sh josta en ole ylpeä ollenkaan.

Potracen vektorikuvat sai suoraan sopivaan millimetrikokoon vivuilla -W 90mm -H 50.625mm ja laserhärvelin frontendinä toimiva Coreldraw (Espoossa Illustrator) piirtää ne skaalaamatta oikein ja konsistentisti, mikä on tärkeää kun näitä tuli 42 kappaletta. Piirtosoftaan säädin 12 x 12 cm ruudukon, jonka mukaan kuvia sai asetella peräjälkeen niin, että yhdellä laserointisessiolla saa tehtyä monta leipää. Verstaista löytyi sopivia pitkiä viivottimia paahtissiivujen asemoinnin avuksi. Coreldrawissa "snap to grid" toimii kuten olettaisi ja asemoitavan objektin nurkat tarraavat mutta Illustratorin kanssa kytkin tuon pois päältä kun gridiin snappasi mikä lie kuvan sisäinen yksityiskohta ja laitoin sitten käsin suunnilleen kohdilleen, ihan käyttökelvoton softa enkä voi suositella vaikka olisikin yksinkertaisesti skill issue.

Ekaa lopullista tuotantosarjaa säätäessä aikaisin aamulla hoidin samalla perjantain työhommia kauhealla kiireellä. Printit clippasivat Coreldrawin vain ohjeelliseksi kuvittelemani työalustan ulkopuolelta pois ilman sen kummempaa varoitusta ja tajusin vasta loppumetreillä. Onneksi sinne Ompun pajaan pääsi salamannopealla varoitusajalla kun varauskalenteri ei ole täynnä seuraaviksi kuudeksi viikoksi. Aiemmin (eli vuosi sitten) luulin Ompun laserin olevan poissa käytöstä kun ei millään googlautunut miten sitä varataan. Ensi kerralla tiedän paremmin ja osaan ainakin säätää dokumentin origon oikein sen gridin mukaan. Laserkoneessa itsessään on myös origon säätö, mikä hämäsi luulemaan että hyvähän tästä tulee.

Tunteiden vuoristoradan jälkeen oli riittävät pinot leipiä vielä valokuvattavaksi ja aika paljon elokuvatyötä leikattavaksi. Leivistä sai hyvät kuvat kamera kolmijalalla nököttäen.

Vino tussiviiva ruutupinon reunassa auttaa pitämään kappaleet järjestyksessä. Sain idean reikäkorteista. Piti myös piirtää joka kuvan nurkkaan joku salainen numerokoodi mutta jäi tekemättä.

Varsinainen paahtoleivän videointi oli suhtkoht triviaalia, mitä nyt pätkiminen ja varsinkin pätkien yhdistely osoittautui hankalaksi kun työkalut toimii miten sattuu. Kaikki kunnia Maillardin reaktiolle joka noin 150 asteessa luo mainiota makua, ja oikein karrelle palaneen hajuiset fuckingsit ffmpegille ja oikeastaan videoteknologialle ylipäänsä kun ei videosta saa pyydettäessä sopivan mittaista pätkää. Ei toimi -ss ja -to ihan niin kuin luulisi eikä ffmpeg edes varoita, että tästä nyt tuli tiedosto jossa kuvaa ja ääntä on eri verran ja pieksut sentään jos erehtyy useamman pätkän konkatenoimaan niin lopputulos ei välttämättä edes soi kunnolla. Internetin ihmemaasta löytyy ffmpegin manuaali joka ei mainitse erikoistapauksista mitään ja löytyy ihmisten vastaavia ahdinkoja joihin ehdotetaan häthätää mitä sattuu vipuja, joita olisi pari vuosisataa sitten kutsuttu alkemiaksi. Ei toimineet kun ehkä kuu oli väärässä asennossa tai aiemmin paistoin videoita toissapäivänä kupariastiassa kun olisi pitänyt olla savinen ja uuni vähän falskasi kun oli sumuinen päivä eikä ollut käytettävissä reisiluitakaan.

Videoksi ja näytille

Pelihousut revittyäni editoin jutut Shotcutilla joka oli riittävän yksinkertainen opeteltavaksi asap, vaatii vähemmän tunkkausta kuin aiemmin käyttämäni Cinelerra, ja kaatuikin vain ehkä pari kertaa ja vaati vain yhden ympäristömuuttujan äänilaitteen väkisinkonffaamiseksi että edes stillikuvat näkyisivät previewissä. Tuotti kuitenkin sellaista materiaalia mitä tilattiin. Aiemmin ffmpegillä mokatut pätkät sai vieläpä nopeutettua/hidastettua trial-error-prosessilla ihan passelisti. Niitä ei voinut enää korjata mitenkään kun oli jo leipiin laseroitu. Tasavertaisuuden vuoksi kerrottakoon, että sain jopa Soxin segfaulttaamaan poistaessani videoista holtitonta taustakohinaa kameran kämäsestä mikrofonista. Täytyy koittaa toistaa bugi ja debugata. Pätkiä oli vain muutama, niin denoise-algon tarjosi lopulta Audacity. Sox kyllä lopulta toimi mutta tuli ääneen sellainen metallisen algoritminen kaiku kuin olisi matrixin sisällä bittisäikeistä punotussa tynnyrissä vaikka parametrit olisi miten päin ja bitrateakin yhtä paljon kuin alkuperäisessä.

Partyille lähdettiin paistetut siivut projektisalkussa ja läppäri kainalossa. Noin neljän tunnin menomatkalla ehti mainiosti viimeistellä kohtausten leikkaukset ja tasapainottaa äänitasoja. Paluumatkalla vasta rendasin videon vielä 4K-formaattiin ja huomasin, että Shotcutin tekstiefekti toimii pikselikoordinaateissa, eli kaikki tekstit pitää säätää uusiksi jos projektin kokoa muuttaa. Voitaisko sopia, että kuvan äärinurkka on (1,1) eikä joku sattumanvarainen (1920,1080). Hohhoijaa.

Alkuun haaveillessa tavoite oli vain todistaa, että näin voi tehdä ja olihan tuo todistettu jo youtubenkin materiaalin perusteella; on kiva levittää hupsuja ideoita maailmalle. Siitä toki suunnitelma lähti keulimaan ja nälkä kasvoi miettiessä jos nyt ei ihan kokopitkäksi elokuvaksi niin ainakin tätä puolitoistaminuuttista pidemmäksi. Lopputulos täsmää sitten vain tuota alkutavoitetta, eli tuli dipattua varpaita veteen. Produktio ei kuitenkaan ole ihan hirveä ja siitä tuli valmis. Riittää tällä erää. Tutkimuskysymyksiä kehittyi lukuisia lisää ja aiheen parissa voi pitää hauskaa vaikka koko loppuvuoden, jos nyt muuton viimeistelyltä ehtii. Toistaiseksi kotona ei ole edes yhtään vaatekaappia pystyssä. Jo laserin tarkennuksen kanssa voisi viettää useamman parituntisen, kun vähän pinnasta ohi tarkennettuna lasersäde hajaantuisi ja tuottaisi kätevästi paksumpaa viivaa.

Niin ja tällä tosiaan osallistuttiin jyväskyläläiseen Summamutikka-kilpailuun, joka demoskenessä tunnetaan wildinä. Mutikassa vielä ihan kannustetaan aiheuttamaan hämmennystä ja hämmästystä. Best. Yleensä demopartyille koodataan joku ohjelma ja mielellään oisin koodannutkin, nyt tuli tälläinen. Sijoitukseksi tuli 4/19. Ihan palkintosijoille ei siis yletytty, mutta paras palkinto on se, kun saa tehdä jotain hauskaa ja kokea lempeää yhteenkuuluvuuden tunnetta kanssanörttien kanssa. Tuo tunne tulee ainakin siitä, kun yleisö nauraa kertomukselle siitä, että kaupasta oli parempikontrastinen vehnäleipä liki lopussa eikä se edes ollut tarkoitettu erityisen hauskaksi jutuksi. Tokkiinsa näin jälkeenpäin hassuttaa itseäkin. Useimmista muista tuntemistani partyistä poiketen Instanssien erikoisuus on, että osallistujat kutsutaan (halutessaan) selittämään lavalle produktiostaan. Summamutikkaan erityisesti jopa kuuluu se että sopii pitää vaikka performanssiesitys eli muutamien leipäsiivujen jakaminen yleisölle oli ihan suunniteltu juttu. Demopartyillä on lähtökohtaisesti hyvä tietokone-/tekniikkanörttimeininki; Instansseilla erityisesti on jotenkin aivan poikkeuksellisen mukava viba ja jokainen saa olla oma itsensä. Ehkä ensi kerralla uskaltaudun saunaankin vaikken oikein ketään tunnekaan.

0 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on nollan ja yhden summa? (vastaus numeroina)