soodan sivut

arkisto

237 kirjotelmaa.

avainsanat

Asymptoottinen suunnitelma koneelle joka ajaa tätä blogia, kodin lämpömittareita, irkkiä ja muuta pientä kivaa nytkähti juuri reilusti eteenpäin. Oletettavasti emolevyn konkkien kuivahdus sammutti masiinan ja nyt se ei enää käynnistykään. Datoille ei kuitenkaan ole käynyt kuinkaan, eli vanhus elelee toisella raudalla.

Vianetsinnän ensiaskeleena (kun virtakytkimestä vain cpu-fani hieman nytkähtää) on kätevää aina vaihtaa pc:n virtalähde toiseen. Holtittoman kesäkuumuushuhkimisen tuloksena oli lähinnä hikeä ja naarmu sormessa. Tästä sai hypoteesin sille, että kai se on nuo emolevyn elkot, joissa erottuu visuaalistakin epähauskaa.

Elektrolyytti on nestettä ja kuivuu ajan kuluessa. Samalla sylinterin muotoinen konkka paisuu, ja sen pääty onkin rakennettu siten, että akuutti paineen kohoaminen poksahtaa jostain selkeästä suunnasta. Jo kevyt pullistuma on vihje täydestä mäsääntymisestä. Näiden elinaika päättyy yleensä ekana kaikesta elektroniikasta.

Varamasiina joka aluksi luovutti virtalähteen kokeiluun ei suostu boottaamaan, RAM-vikavalo palaa vaikka miten muistikampoja sisään survoisi. Yhyy. No, hotplugasin kiintolevyn deskariini ja konffasin uuden virtuaalikoneen käyttämään sitä. Taas rullaa ainakin kunnes tuo muinainen massamuisti ruostuu kiinni. On alkanut kuulostaa siltä, että hopihopi.

No ainakin hilpeyttä hetkeen tuo tämä näytönohjain, jolla joskus korvasin RIVA TNT2:n joka joskus lahosi ja esti boottaamisen. Mistähän aikoinaan bonkkasin tämmösen PCI-väyläisen Matroxin? MGA-MIL/2I sanoo tarra.

Johan tätä hetkeä on kauhulla odotettukin vuosikaudet. Varsinainen päivitys toki pitäisi tehdä kaikenlaiselle ajossa olevalle softalle ja ehkä nyt lomalla ehtiikin ja viitsiikin koodaamaan.

Kaiken lisäksi sahasin murehtiessani leipäveitsellä sormen auki. Isovarpaankin pohjaan tunki joku piikki jomottamaan. Ainakin tässä tuntee elävänsä. Ja sentään on kesä ja pitsaterdellä leppäkerttuja. Noita hirviöitä voisikin "houkutella" parvekkeelle pitämään kasvintaimet vailla tuholaisia.

2 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on yhdeksän ja nollan tulo? (vastaus numeroina)