Tällä kertaa taikasavut ulos tursottanut vehje on ikivanha ompelukone. Itseasiassa savu ei edes päässyt itse koneesta ulos, vaan vain sen vauhtipoljin kärähti. Tuolla vuosikymmenellä ei vissiin oltu keksitty vielä elkoja, mutta muutama kondensaattori sieltä silti oli lahonnut (poljin on ihan elektronista mallia, eli aikaisekseen aika hieno). Vaihdettiin ja toimii taas, mitä nyt yksi pikkumoka ilmeisesti kävi tai sitten oli käynyt jo aiemmin.
Jonkun aiemman ompelukonepolkimen muistan nähneeni sisäpuolelta ja se oli jos nyt ei variac-tyyppinen niin sinne päin, kovin mekaaninen säädin. Joka tapauksessa tämä on kevyt ja syönyt ihan kaikenlaista aikaisekseen hienoa elektroniikkaa. Raskaimmat osat lienevät kuori ja pari paksua vieterijousta. Kansien välinen nivel liikuttaa jotain erikoisen mallista liukupotikkaa. Kulahtaneet komponentit tunnistettiin muinaisiksi paperikondensaattoreiksi.
Tietää taikasavun kadonneen, kun osan runko on murtunut ja/tai ihan poikki. Osa näistä kolmesta (10 nF, 33 nF ja 68 nF, jokunen sataa volttia) oli ihan vuotanut liejua piirilevyä sotkemaan. Lähti pois käsidesillä, jota vanhemmilla kyläillessä löytyi puhtaamman liuottimen puutteessa. Teksteistä tunnistettiin että ovat PME261-sarjaa jota edelleen saa kaupasta. Radioduosta kuulemma löytyi korvikkeet, mekaaniset mitatkin sopivat täsmälleen. Rohkea olettamus oli, että nuo eivät olleet ehtineet rikkomaan vielä polkimesta mitään muita osia. Isän juotoskolvi kelpaa ainakin osien irrotteluun ja jätettiin muut mm. muovikonkat paikoilleen.
Irrotettujen tilalle kolvattiin uudet. Isän parinkymmenen watin juotoskolvi kelpaa myös osien rauhalliseen kiinnittelyyn, kunhan sen irrottaa virroista aina välillä, ettei lämpenisi liikaa. Jos siinä on termostaatti, niin on säädetty tehtaalla aika lämpimäksi ja säätönuppiahan ei oo. Vikkelämpään kasaamiseen varmaan aika jees. Ei tullut omaa labraa mukaan kyläilyyn.
Konkkaprojektin päättyessä ruuvit laitetaan takaisin ja savun hälvettyä tarkastetaan kytkennät, paitsi että polkimella oli vielä vähän ylimääräistä helistanssia. Helinän lähteeksi paljastui roskamuovinpätkäoletettu, joka tarkemmin tarkasteltuna oli säätöpolkimen tärkeä osa, tai oikeastaan kaksi palaa siitä. Ylläolevan avatun polkimen kuvasta erottuu alemman piirilevyn keskeltä liikkuva muovinen kappale, josta tursuaa kaksi hiiliuloketta piirilevyllä olevaa rataa kohti. Tämä muodostaa säätövastuksen, jota liikutellaan polkimen kannen sisäpuolella olevalla koukulla. Koukku menee säätömuovikappaleen tuohon nysään. Muovikappale myös osuu riittävän ylös liikkuessaan kytkimeen (kuvassa vasemmalla), joka luo sopivan "poiskytkentähystereesin".
Tuntemattomaksi jääneestä syystä kumpikin hiiliharja oli katkennut. Muovikehikon sisällä on jousiviritelmä, joka survoo niitä ulospäin tiettyyn rajaan asti sekä yhdistää ne sähköisesti. Nää ovat silmämääräisesti niin lähellä lyijykynän "lyijyn" eli grafiitin paksuutta, että herää kysymys, onko mitta täsmätty tahallaan jos jollakulla tulisi oikein hätä korjata tilanne (toisaalta lyijärin materiaali lienee liian pehmeää tähän). Harjojen päissä on kuitenkin paksummat osat, joilla ne pysyvät muovisessa kuoressa paikoillaan.
Onneksemme piirilevy on sen verran lähellä säätöosan muovikehystä, että vaivaisella pitkäjänteisellä sorminäppäryydellä koko polkimen sai kuin saikin kasattua ennalleen: katkeamiskohta jää reilusti muovikehyksen sisäpuolelle. Tilannetta googlaillessa kumminkin havaittiin, että jos homma olisi eskaloitunut niin lähellä mutta silti niin kaukana -tilanteeksi, niin ainakin yksi nettikauppa myy varaosaa (joskin eri väristä, kai se silti käy) tähän tarkoitukseen. Ehkä tuon hajoaminen on ihan tavallista kun näin on, tai sitten valmistaja on varautunut ylipäänsä kaikkien liikkuvien osien korvaamiseen. Ihan eeppistä, mutta ei nyttemmin tarvittu. Ehkä pitäisi klikata yksi varastoon silti?
Polkimen mekanismi on aika ovela ja minimalistinen; tätä käytetään jalalla ja jaloissa on tyypillisesti ihan ylenmäärin runnomisvoimaa mutta polkimen muovirunko on muotoiltu siten, että vaikka piirilevyt ovat avoinna ja säätönuppi itse on verrattain heiveröinen, sen liikerataa rajoittaa rungon jämäkät kohdat.
Lopuksi vielä täytyy valittaa siitä, että tuota alempaa piirilevyä pitävä pidikehässäkkä oli laitteen purkamisen suhteen hankalin kohta, sillä sen parissa vietettiin eniten aikaa. Tuosta rakenteesta ei oikein saa purkamatta selvää, ja ennen purkamista ei rakennetta tuntematta tiedä, kuinka murtumisaltis tämä käikäle on. No irtosi se silti siten kuin arvattiin - eli rungossa olevia kynsiä yhteen puristamalla - vaikka aluksi ei sitä samaa liikettä toistamalla liikahtanutkaan.
Lyhyen koesurautuksen perusteella Bernina hurisee taas. Kuulostaa muuten omaan korvaan aika erinomaiselta mekaniikalta; tämän lempeän jämäkästi kehräävä ääni on jotain ihan muuta kuin esim. modernimmat sähköllä pyörivät keittiövehkeeni. Runkokin on pintaan asti terästä eikä mitään heppoista muovia.
On muuten taas se aika kun tuohon lähilahteen on pesiytynyt hirveät määrät öykkärilintuja. Valkoposkien pörröiset pienokaiset ovat ihan söpöjä valokuvattavia, mutta niitäkään ei ole vielä montaa ja nuo aikuiset vain sotkevat, möykkäävät ja käyvät päälle. Löytyi näitä kuvia puhelimesta raapiessa hyvä demokuva siitä, miltä pieni osa noista hanhista näyttää.
1 kommentti
- Siksak 01.03.2022 20:41Kiitos hyvästä selostuksesta, varsinkin hyvistä kuvista oli iloa. Omasta äidiltä peritystä koneesta, tai siis polkimesta, tuli savu ulos pahan hajun kera. Nyt on uudet konkat ja kone toimii taas. Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että koneen käyntiääni on todella mielyttävä.
Oma kommenttisi
Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.
Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.
Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.