soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Jotakuinkin kolme vuotta sitten suoritettu pyykinpesukoneen elektroniikkakorjaus nyt parikymmenvuotiaalle Mielelle tuli hiljattain päätökseen vian uusiutuessa. Tällä kertaa isäukko suoritti korjaustoimenpiteet alusta loppuun itse aiemman dokumentoinnin perusteella ja minä sain nuo aiemmin vaihdetut komponentit tarkasteltavaksi. Sama vika kyseessä ja kone toimii taas.

Sahasin komponenttien kannet auki todentaakseni, että vika on tosiaan samanlainen. Ei epäilystäkään, ja tällä kertaa sulakekin oli kärvähtänyt ihan kunnolla poikki suhteessa edelliseen, jossa oli silminnähden vielä jotakin johtoa tallella. Releen kansi oli sulaneiden kärkien kohdalta aivan nokimusta.

Kun huomioidaan, että pyykkikoneen hankinnasta on tähän hetkeen noin 20 vuotta ja edellinen korjaus suoritettiin kolme vuotta sitten, voidaan selvästi nähdä, että kyllä siinä koneessa varmaan jokin muukin kuluu. Jos kaikki muu olisi vielä samaa, korjaus olisi kestänyt toiset noin 17 vuotta. Luonnollisesti moottori jota rele kytkee lienee, iskarit, voimansiirto ja kaikki muu mekaniikka kuluu ja ehkä sitä myötä aiheuttaa suurempaa kuormaa ohjauselektroniikalle.

Niin kauan kun vian kanssa voi elää suorittamalla tälläisen kolmen euron ja pienen hetken huoltotoimenpiteen aika ajoin, pääsee aika halvalla verrattuna uuden pyykkikoneen hankintaan. Toisaalta uusi kone toki saattaisi pestä ehkä nopeammin, olla energiatehokkaampi, aiheuttaa vähemmän häiriöitä sähköverkkoon, kilisyttää astiakaappia vähän vähemmän, tai muuta modernia. Eipä tiiä.

4 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on neljän ja kahdeksan erotus? (vastaus numeroina)