soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Kaivoin arkistosta tälläisen huvin vuoksi. On ollut githubissa jo iät ja ajat mut unohtui dokumentoida tänne. Laser life eli joku random projektinimi koostui vierekkäin kytketystä punaisesta ja vihreästä pienitehoisesta lasermoduulista, joita pyöriteltiin kahdella pikkuisella servolla. Kumpikaan noista ei siis oikeastaan ole laserpointteri vaan osamoduuli ilman esim. paristoja. Altpartyjen 2013 teemana oli sairaala, ja jostain keksittiin töklönin kanssa, että laserpisteillä saisi hauskasti piirrettyä sydänkäyrän, sekä tollasella hacklabilta lootatulla SAA1099llä, eli muinaisella äänipiirillä voisi soittaa jonkinlaista tykytystä.

Projekti jäi luonnollisesti semikesken ja tultiin kyseisillä alteilla jossain wildikisassa tokaksi. Muistaakseni koodi on kuitenkin suht järkevää vaikka totakin tuli koodattua mm. kolmelta aamuyöstä. Purkka on kasattu kai jonkun Teensyn ympärille ja pyörittää niitä kahta servoa ja saa1099-musaa, ja aikajana on jaettu jotenkin frameihin silleen, että laseria ohjataan vasemmalta oikealle tasaisesti ja pystyasento mietitään jonkun kaavan kautta.

Kyseinen äänipiiri on vähintäänkin kyseenalainen, mutta ei varmaan voi haukkua kun datasheetissäkin on päiväys neljää vuotta ennen omaa syntymää. Muistaakseni sanottiin että tästä olis vaikka ääniefekteihin mihin vaan ja voi tuottaa ääntä vaikka laserpyssyihin tai helikopteriin. Äänenvoimakkuudella oli tasoja suunnilleen neljä. Vai olikohan sen määrittävässä rekisterissä neljä bittiä. No ihan saastaa joka tapauksessa. Rekisterikirjoituksiin jäi produktioversioon joku bugi kun ei odotettu jotain busyflagia niin muutama nuotti tais jäädä välistä. Dokumentteja sai ensin vähän metsästää netistä ja kovin moni tätä ei ole käyttänyt, kun nykyään ei ole historiallisen hassuttelun lisäksi mitään järkisyytä. Oli siistiä.

github, pouet.

0 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on nollan ja kuuden erotus? (vastaus numeroina)