soodan sivut

arkisto

229 kirjotelmaa.

avainsanat

Minulla on pitkään ollut käytössä kaiuttimet, jotka kuulemma äitini osti joskus opiskeluaikoinaan tuttavaltaan käytettynä. Kaiutinelementit perustuvat liikkuviin osiin, jotka ilmeisesti kuluvat käytössä. Itse en mikään hifisti ole, ja nuo ovat pitkään kelvanneet (kaverit tosin paljon haukkuneet), mutta Audiopoli järkkäsi (tänäkin vuonna) Aniversario-kaiutintenrakenteluprojektin. Tuommoiset oli joskus jossain näytillä kun satuin kulkemaan ohi, jolloin totesin että voisipa joskus rakennella moiset. Nyt oli sitten sen aika.

Yleensä en hanki mitään minkään korvikkeeksi mitä löytyy jo. Kuitenkaan noiden hinta (150 e/kpl) ei ole juuri mitään suhteessa siihen, minkä laatuiset nuo ovat ja mitä kaupasta saisi tuolla hinnalla sekä olen jo jonkin aikaa (lue: pari vuotta) miettinyt näiden vanhusten korvaamista jollakin. Ja onhan itse tehdyt aina paremmat... Tartuin tilaisuuteen ja ilmoittauduin mukaan projektiin.

Itse pohjarakenteen kasauksesta en napsinut kuvia, mutta projektiwikistä noita löytyy. Tämä vaihe oli aivan triviaali muutenkin - levyt valmiiksi sahattukin, piti vain porata aloitusreiät ruuveille halkeamisen estämiseksi, liimata ja ruuvata levyt kiinni toisiinsa, pakkeloida ruuvireiät piiloon ja vielä lopuksi hioa reunat tasaiseksi.

Pintaviimeistelyksi käy esim. maali, kangas tai viilu. Viilua taidettiin suositellakin. Päädyin siihen kuitenkin täsmälleen siksi, että sillä näytti saavan hienoimman lopputuloksen aikaan. Eräänä päivänä hain Vantaalta Viilukeskuksesta pari 30 cm leveää "liuskaa" (nelisen euroa/neliömetri!) ja hankin k-raudasta liimaa (suositeltu Kiilto 66, mutta mikä vain pvac-liima (esim. erikeeper) kelvannee) sekä vanhemmilta varastosta liiman levitykseen palan jotain vanhaa patjaa (mitään hifistelytelaa jaksa tällaista varten hankkia) ja silitysraudan.

Liimaa käytetään kuumaliiman tavoin. Levitetään ensin ohut kerros kaiuttimeen ja vielä ohuempi viiluun, jota siis leikellään mattoveitsellä monta kertaa vetämällä samasta kohdasta painamalla sen verran, ettei ala halkeilemaan. Levitin liiman pursottamalla sitä pullosta vaahtomuovipalaan ja töpöttelemällä + "sivelemällä" (vähän liimaa = täytyy painaa paljon). Tästä vaiheesta ei ole kuvia ohuen kerroksen kuivumisnopeuden takia. Reunoille pitää muistaa levittää huolellisesti liimaa, ja mdf:n päädyt imaisevat kosteutta jonkin verran joten ne tarvitsevat vähän enemmän. Lattialle tietysti jotain sanomalehteä etenkin viilun kanssa, reunoilta menee yli.

Kun liimakerrokset ovat kuivuneet sen verran, että sormi ei ainakaan tartu kumpaankaan pintaan, otetaan esille silitysrauta "parin pallon" teholla, tai kuten käyttämäni, "keinosilkki-teholla". Säätörulla puolessa välissä. Ei ole kovin tarkkaa. Viilu oikein päin jokseenkin keskelle ja painelemaan keskeltä ulospäin suht kovalla voimalla. Liika kuumuus halkaisee, joten ei unohdeta rautaa paikalleen.

Vähintään kerran menee myös pieleen, eli viilu halkeaa sen verran, että mieluiten uusii koko sivun kuin antaa näyttää tyhmältä. Viilua on riittävästi ylimääräistä. Irti lähtee käänteisellä menetelmällä, eli reilusti lämpöä rautaan, kulmasta lämmittämään ja irti vetämään, jonka jälkeen hiomalla vanhat liimat varmuuden vuoksi pois. No big deal, ei kestä kauaa.

Reikien (kaiuttimet ja refleksiputki, jotka siis valmiiksi olivat kotelossa, koska audiopoli ystävällisesti rei'itti jos reikäporaa ei ole käytettävissä) tekeminen viiluun on oma temppunsa. Ensin mahdollisimman paljon pois mattoveitsellä, jonka jälkeen viimeistelin dremelillä hiomalla. Kierroslukuja luokkaa SUIHH ja terä syö puuta kuin voita ja haisee palaneelta eikä vie kauaa. Helppoa oli, pelkällä mattoveitsellä viimeistely olisi ollut merkittävän ärsyttävää ja pitkäjänteistä touhua. Reunat käsin hiekkapaperilla vielä.

Lopulta toinen kaiutin oli viilutettu. En hoitanut noita molempia samalla kertaa siltä varalta, että homman puolivaiheessa menisi jotain pieleen, jonka takia joutuisi aloittamaan molemmat alusta. No, eipä mennyt kuitenkaan.

Projekti seisoi jälleen jonkin aikaa, kunnes hankin lakkaa (Tikkurilan Kiva-kalustelakka). Helppo ja kuulemma hyvä ja vesiliukoinen ja vain vähän lakkausvaiheessa löyhkäävä. Lakkaaminen on jokseenkin triviaalia. Monta ohutta kerrosta välissä hioen. Ennen ensimmäistä lakkausta kannattaa kuulemma kastella pinta vedellä jotta puun irtosyyt nousevat pystyyn ja ne voi hioa pois. Tulee tasaisempi pinta. Näin luki myös lakkapurkin kyljessä.

Yksi puoli (sivu, tietysti pinta-alaltaan isoin) olikin niin huonosti liimattu, että kupruili sieltä sun täältä sen verran että päätin vetäistä kokonaan uusiksi. Harmitti, mutta kuitenkin vain vartin homma, ja nuo tulevat pönöttämään esillä vuosia. Säikähdin kupruilemisesta hieman ja vetelin vieläkin ohuempia lakkakerroksia kuin mitä ajattelin (etenkin alussa kun lakka tulee puun eikä lakan päälle) jotta puut imisivät kosteutta mahdollisimman vähän ja tällöin myös kupruilisivat mahdollisimman vähän.

Lakkauksen jälkeen projekti meni taas tauolle hetkeksi odottelemaan sähköosia. Kärsimättömyys alkoi kasvaa sietämättömäksi. Lopulta nekin sitten saapuivat.

Hauskaa ja helppoa. Hyvin ovat tässä pari päivää soineet. Kiitos, Audiopoli! Subwooferinkin voisi joskus nikkaroida noiden kaveriksi.

Päivitystä 22.3.2010: Audiopolilta ilmoitettiin että jakosuotimen suunnittelu on ihan rahalla hankittu ja sen tarkemmat tiedot suuri salaisuus, joten suttasin kuvista komponenttien arvot.

6 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on viiden ja viiden summa? (vastaus numeroina)