Joskus kassi on liian lörppä ja silloin kassia voi vahvistaa asentamalla siihen jäykän pohjan, niin pysyy sisältö siististi pystyssä. Kun pohjan lisäksi asentaa jäykät seinät, niin kassi alkaa näyttää jo laatikolta. Kahvat poistamalla muodostuu jämäkkä laatikko. Nyt oli kuitenkin tarve kantaa laatikkoa entistä kätevämmin, niin niittasin kierrätettyyn puulaatikkoon kierrätetyt kangasriekaleet kahvoiksi. Puulaatikko on mainio säiliö suurjääkaappihommiin pulloille ja purnukoille.
Kanniskelen puisissa viinilaatikoissa (joita muuten saa Alkosta tyhjinä joskus ihan ilmatteeks, käyn monesti ostosreissulla katsomassa josko näitä olisi) inkivääriolutta, chilihilloa ja milloin mitäkin pidemmäksi aikaa hillottavaa tämän kerrostalon kylmäkellariin. Matkalla on n+1 lukittua ovea. Laatikko täynnä vesipohjaista elintarviketta kainalossa on raskas ja hankaloittaa ovien availua ihan turhaan.
Laatikko kulkisi helpommin sormien varassa tai muuten käsivarressa. Mikähän matsku sopisi kahvaksi? Jesari tahmautuu ajan kanssa. Kun puulaatikko on tuollainen kierrätetty tai ainakin uusiokäytetty asia, niin kävin samassa hengessä penkomaan materiaaliroinavarastojani. Pahvisissa kaljalavoissakin on kahva, mutta varsinainen kanniskeltavaa massaa kestävä asia on kahvan sisällä kulkeva muovipanta, joka kiertää koko kaljakeissin ja tavallaan kantaa pohjasta saakka. Moinen kikka on hyvä, mutta vastaavaa kikkaa varten tämän laatikon pohjaan pitäisi jyrsiä joku ura, jotta pohja pysyisi tasaisena. Haluan, että laatikon voi survoa kaapin hyllylle vaivatta.
Tietenkin tälläisen voisi kietaista kassiin ja julistaa homman ratkaistuksi. Laatikolla on kuitenkin mittaa sen verran, että tarttisi jonkun kokonaisen ikeakassin, eikä niitä nyt ole uhrattavaksi.
Muoveista ja pahveista ja muista päädyin reikäisten sukkien ja muiden kuitujen astiaani. Rätiksi säästetystä puhkikuluneesta tyynyliinasta saa oivalliset kahva-aihiot, kun väistää keskellä ammottavan heikomman kangasaineksen.
Parhaiten tälläisen varmaan kiinnittäisi puuhun jollain liimalla, joka tarttuu sekä puuhun että puuvillakankaaseen, eli varmaan millä vaan puuliimalla. Niittipyssy on kuitenkin yksi lempityökaluistani, eli naksauttelin rättien päädyt muutamilla niiteillä. Periaatteessa niitti pitää parhaiten vain naulamaisesti siitä kohdasta, josta se on mennyt läpi, mutta nämä uppoavat niin jämäkästi, että koko niitin runko puristaa kangasta.
Kun kangas on vielä moninkerroin taiteltu, niin on tuo ainakin hyvä alku. Ehkä sotken tuohon sekaan jotain liimaa jos näyttää pahalta, mutta toisaalta liimattu liitos on vaikeampi purkaa jos puuvillasta aika jättää. Yhdelläkin niitillä per kiinnityskohta tämä laatikko nousi sisältöineen ilman merkkejä hajoamisesta. Laitoin kolmet ja koenykäisyt onnistuivat katastrofitta. Mitoiksi otin mallia lähimmästä kangaskassista.
Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että ois varmaan voinut taittaa nuo kahvojen päät vielä jotenkin kaksinkerroin? Taitettu pää ei kuitenkaan kanna enää massaa, ja kahva koostuu jo joka tapauksessa monesta päällekkäisestä kangaspalasta kun tyynyliina on taitettu muutaman kerran kasaan.
Laatikkoja on tosiaan useampi. Ehkäpä kikkailen seuraavaan versioon kylkiin reiät muuttolaatikkotyyliin. Niihin reikiin sitten saa kiinnitettyä vielä varmemmin jonkun kangaskahvan kun sen voisi lenkkinä ommella kiinni itseensä, ja samalla kahvareikiä voi käyttää myös nostamiseen silloin, kun kahvalenkit eivät kelpaa. Vaihtoehtoisesti mallia voisi ottaa korista ja asentaa vähän jämäkämmät kahvat puusta tai mistä lie päreistä. Ehkä käytän tuollaista sentin paksua juuttiköyttä sitten kun sen johonkin reikiin saa tai laitan jollain hakasella kiinni ruuviin tai vastaavaan. Täytyy etsiä isoimmat poranteräni ja keksiä joku oikein pitävä solmu tai päätehylsy.
Allekirjoittaneen isällä on luullakseni joku verraton into säilytys- ja kiinnitysjuttuja kohtaan. Aavistan että se kulkee geeneissä tai jossain. Puulaatikkosalkkuasia on kiva iltapäiväprojekti.
Ainakin nämä tyhjät pullot kulkevat vaivatta ja vailla liitosten natisemista. Toinen samanlainen laatikko on kylmäkellarissa täynnä hyvää ainetta. Vaikka inkivääriolutta tekisi vaivaiset viisi litraa kerralla, niin oma jääkaappi käy jo ahtaaksi. Kellarista hakee jääkaappiin muutaman samalla kun käy kaupassa.
Inkivääriolut on hassu sana. Ei maistu tyypilliseltä oluelta eikä tavallisesti sisällä simaa enempää alkoholia ja valmistuskin on merkittävästi vähemmän tarkkaa ainakin tällä reseptillä jota käytän, joka on muistaakseni Hyvää hapattamalla -kirjasta peräisin. Lainasin työkaverilta ja panin ohjeen talteen. Joka puolelta löytyy erinäisiä ohjeita, mutta hyvän jutun juju on se, että houkutellaan inkiväärin ja keittiön mikroilmaston villihiiva monistumaan purkissa sokerin kera ja hyödynnetään tätä jokunen ruokalusikallinen jonkun viini-/pullahiivan sijaan. Itse massa siihen juomaan tulee keittelemällä inkivääristä teetä. Teepohjaan sokeria ja tuota "ginger bugia" eli kirjan mukaan "inkiväärikäytettä". Vähän kuin joku leipäjuuri. Tuo sitten muhii pari päivää ja tulee hyvää. Keittelystä ylijäävän inkiväärin voi vaikka sokeroida karkeiksi jos sen pilkkoi paloiksi tai sotkea johonkin kakkutaikinaan jos sen muussasi.
Kun teen uusia satseja inkivääriolutta, niin valmistan kaksi vajaan kolmen litran erää, jotka eroavat toisistaan jollain yhdellä ominaisuudella kuten sokerin määrä tai käytetyt mausteet. Niistä voi sitten vertailla, että kumpi on parempaa. Nuo kuvissa näkyvät Fentimans-pullot ovat pienen 275 ml kokonsa vuoksi oivallisia suupaloja, ja niitä on vieläpä kahta eri väriä. Ei tartte merkata pulloja että kumpi on kumpaa erää.
0 kommenttia
Oma kommenttisi
Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.
Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.
Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.