Olipa kerran tarve valmistaa just eikä melkein tietynlainen veitsiteline. Jollain geneerisellä clasureissulla tarttui matkaan juustoveitsitarjous jota ei nyttemmin enää ole valikoimassa. Hauskan muotoiset veitset oli paketoitu perustylsään muovikantiseen pahvirasiaan, ja kullanvärinen pinta kuluisi varmaan pian pois jossain vetolaatikossa kolisemalla. Isänpäivän kunniaksi piti saada jotain kivempaa. Ei kuitenkaan ehtinyt isänpäiväksi, mutta puuhasin jouluksi simppelin esineen parista jalopuukalikasta.
Puun kanssa nysvääminen se vasta on mukavaa. Jos olisi oikein kunnon tilat ja työkalut, niin vielä mukavampaa, mutta kyllä kerrostaloasuntokin menettelee. Nysväilen itseasiassa aika vähän kun innostus heräsi vasta hiljan. Pari kollegaa puuhailevat puuta myös ja isommissa tiloissa kykenevät isompaan. Riku tarjosi aiemmin mainioita jalopuunpalasia ja niistä tähänkin sain palan metsätammea ja palan tiikkiä. (Jos joku erottaa kuvista jotain ihan muuta, niin tarkennetaan.)
Valkkasin kalikkaläjästä pitkän ja sahasin päädystä pätkän johon täsmäsi mittojensa puolesta jokin entisen verholistan tms. tynkä. Suunnitelmana olisi talttailla paksumman kalikan kylkeen juuri veitsien teriä täsmäävät kolot, ja liimata toinen kalikka siten, että kolot jäävät piiloon pintaan tulevaa aukkoa lukuunottamatta. Veitsien kahvat ovat samanlaiset ja jokainen mahtuu kämmenelle. Yhdessä on levenevä terä ja itse terän suu on päädyssä, toinen suippenee keskeltä terävää kärkeä kohti ja kolmas on terältään melko lailla suora ja päästä pyöreä. Pakkaus vihjasi näiden sopivan eri tyyppisille juustoille. Enhän mä maallikkona mitään mistään tiiä, mutta sen vaan väittäisin että suurin ero lienee muodossa ihan vaan koristeeksi.
Palikat olivat pinnastaan ilahduttavan tasaiset jo valmiiksi, niin säästyy höyläämiseltä. Tarttisin jonkun kunnon höyläpenkin jonka voisi vaikka pultata lattiaan, mutta moxon-penkkipuristin perusjäykän työpöydän kyljessä on toistaiseksi parasta mitä sisustukseen mahtuu. Hahmotellaan ääriviivat ja mallaillaan pari minuuttia kädessä pyörittelemällä, että miltä näyttäisi. Piirsin viivat siten, että veitset menevät vähän vinottain puun reunaan nähden, koska se on ehkä kiinnostavampaa kuin suoraan pystyssä sojottavat.
Talttailin reunat ensin kohtisuoraan, paiskoin ohuen kerroksen pois ja toistin taas kunnes syvyys oli veitsen terän paksuuteen suhteessa sopiva. Kun jokainen tuntui sopivan kohdilleen riittävän jämäkästi mutta tarpeeksi väljästi, niin otin vielä taltatusta pinnasta paperille mallin kaiken varalta. Tämä on ihan käsivaralla nakerrettu ja rakkaudella valmistettu eikä mitään digimallia löydy.
Liimana käytin samalta Rikulta saatua eläinliimaa, joka hauskan perinnemeiningin lisäksi omaa hyviä ominaisuuksia. Tässä tapauksessa hyödyllistä voi olla se, että liimauksen voi purkaa lämpöä ja vettä käyttämällä. Joskus jotain menee kuitenkin pieleen kun aiemmasta talttailusta on hetki, tai ehkä tuonne veitsien loviin putoaa käytössä esteeksi jotain jumiin. Kun veitsiteline päätyy käyttöön ruokapöydälle, niin pitää toki varoa, ettei vaikka kastele sitä tai jätä hellan lähistölle. Liima säilytetään purkissa jääkaapissa, on huoneenlämmössä hyytelömäistä, ja nesteytyy lämpimässä vesihauteessa.
Annoin liimauksen asettua yön yli. Sitten voidaan trimmata puupalat sahalla täsmäämään muiltakin reunoilta ja ryhtyä viimeistelemään muotoja. Alunperin oli tarkoitus hifistellä muodoksi joku kiva kaareva kappale, mutta huomasin ajan käyvän vähiin jostain tuntemattomasta syystä. Tyydyin pyöristämään särmiä vähän, muotoilemaan pohjaa keikkumisen estämiseksi, ja kirjoittamaan isän kutsumanimen kummallekin isoimmalle pinnalle.
Oli tarkoitus muotoilla kumpikin yläpääty melko pyöreäksi. Toista ei kuitenkaan voinut, koska satuin tekemään reunimmaisen veitsen kolon lähelle reunaa. Toisen sitten muotoilin vain vähän kulmaan, sillä homma tuntui hölmöltä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt sahata kokonaan vinoksi reunaksi ja toinen reuna samansuuntaiseksi. Näin koko jalusta olisi yhtenäisesti kallellaan veitsien kanssa muotonsa puolesta.
Pohjasta kaavin puuta pois siten, että vain päädyt koskevat pöytää. Näin kappale ei heilu pöydällä pohjan pienimpien epätasaisuuksien tai pöydällä olevan murun tms. johdosta. Korostin pohjan koveruutta vähän huijaamalla eli tekemällä näkyville pinnoille koverrusta jyrkemmän reunan, sillä en viitsinyt kovertaa kovin paljoa. Kun kalikka on pöydällä, niin kaarevan reunan ja pöydän ympäristö jää varjoon ja toimii kivana yksityiskohtana. Tietokonegraffasta tuttu efekti.
Kylkiin mallailin kynällä ja sitten rouskuttelin dremelillä ja lopuksi täytin musteella veitsien tulevan omistajan kutsumanimen. Tajusinpas vasta, että olisi varmaan kannattanut käyttää jotain vettä sietävää tussia, sillä keittiössä tai ruokapöydässä ei koskaan ole täysin kuivaa. Tämän voi onneksi korjata jälkeenpäinkin. Noista reikien ympärille nakerretuista syvennyksistä en ole ihan varma, että oonko tyytyväinen vai näyttääkö kamalalta. Ovat osana pyöristystä, jonka pitäisi auttaa kärjen sohimisessa oikeaan kohtaan.
Pintakäsittelin puun parafiiniöljyllä, jota muuten kuluu oman keittiön puisten tasojen (kuvassa) huolenpitoon ihan huolella. Tammi ja tiikki ovat jo itsessään kivan näköisiä puita, etenkin öljyttynä, ja niiden suhteellisen suuri tiheys tuo veitsitelinelle sellaisen massan, että se tuntuu arvokkaalta (ja pysyy ehkä pystyssä). Sokerina pohjalla tämän tammikalikan pinnassa erottuu erityisen kivasti ydinsäteet jotka vaihtavat ulkonäköään valon kulkusuunnan mukaan. Ainakin omasta mielestä kivaa katseltavaa.
Sitten varmaan vaan juustoa syömään talviturkkisten oravien katsellessa ikkunasta. Oli kyllä btw kiva, kun tuli talveksi tuonkin verran lunta. Helsingin keskuspuistossa on mukava happihypellä ja mietiskellä algoritmeja.
2 kommenttia
- juustomestarin emänt 16.01.2019 07:03Kyseinen taiteellinen käyttöesine/käytännöllinen taideteos hivelee silmää, houkuttaa sivelyyn, lämmittää mieltä - ja toimii täydellisesti! Paraatipaikalla kodin keskiössä (ruokapöytä) se päivittäin muistuttaa siitä, mikä elämässä on tärkeää. Sama asia selviää mykistävän kauniin dokumentin riveiltä ja rivien väleistä.
- Thornton 16.01.2019 08:35Onpa taas kompakti ja monipuolinen lukupaketti. Voisi arvuutella, onko kirjoittaja insinööri, käsityöpuuseppä, taiteilija, kirjailija vai kaikkea tätä. Esine toimii hyvin ja on kaunis kuin mikä! Tekstistä huokuu lämmin ihmisen ote.
Oma kommenttisi
Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.
Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.
Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.