soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Jokin tuhoelukka lienee chilitaimieni kimpussa. Ei luulisi taimien itsekseen reikiintyvän ja katkeilevan. Isoimmissa Aji Nortenoissa on näkynyt jo muutaman päivän ajan jotain hälyttäviä reikiä muutama kappale. Äsken koko kasvustoa tarkastellessani luulin vahingossa huitoessani katkaisseeni yhden isoimman lehden, mutta saman näköinen poikkeama löytyi toisestakin kasvista samankaltaisesta lehdestä. Vikoja näkyy vasta muutama ja taimia on tusinoittain, mutta entä jos ongelma leviää? Täytynee tehdä asialle jotakin. Ei noiden luulisi mitään kasvuarpiakaan olevan, vaikka Norteno kasvaakin kertaluokkaa muita nopeammin.

Kahden lehden varsi oli ikäänkuin syöty poikki jotakuinkin puoleenväliin asti tai yli.

Yhdessä lehdessä näkyi kolme noin millimetrin-parin mittaista reikää ja yksi pienempi. Muissa lehdissä (samassa taimessa tai muissa) ei erottunut kuin multapölyä häsläämisestäni. Jotkut elukat kakkivat mustia palloja, mutta sellaista ei vaikuttaisi erottuvan.

Vanha makroon kykenevä mummo-objektiivi käsisäädettävällä aukolla kiinni loittorenkaassa on mainio lähikuvausvekotin kunhan kohde ei liiku ja kamera on tukevasti jalustalla. Vähän lähemmäksikin kiinnostaisi päästä toisinaan, mutta olisi noissa vielä digizoomvaraa. Töissä on (stereo)mikroskooppi jolla saisi vieläpä aavistuksen tehokkaamman suurennoksen.

Nuorimmat lehdet ovat reunoilta ylös sisäänpäin käpristyneitä. Muistaakseni näin oli aina, kun kasvoivat esiin jo tuollaisena ja suoristuivat jälkeenpäin. Sama erottuu raspikameran kuvahistoriastakin. Täytyy silti näihinkin kiinnittää tarkempaa huomiota josko olisi merkki jostakin vaivasta, kun ovat vielä melko isoina aika rajusti kippurassa.

Nektariinin mullasta löytyi aiemmin ruukkua kopistelemalla kaksi lentävää pikkuöttiäistä, jotka saattaisivat olla harsosääskiä. Lennähtivät ilmoille ja sain liiskattua. Chileissä ei ole vielä näkynyt muuta liikettä kuin kasvien itsensä keikkuminen timelapse-videolla.

Eri lähteiden mukaan kaikenlaiset sääskitoukat syövät juuria, kirvat ja jauhiaiset ja muut möröt elelevät lehdissä ja niin edelleen. Mullastakin voi sikiä kaikenlaista ellei sitä käsittele kiehuvalla vedellä, mitä en tehnyt (tuossa multasäkissä on kyllä maininta siitä, että on desinfioitu ennalta). Kuuma vesi tietty vaikuttanee hyödyllisiinkin eliöihin. Lehdistön tuhoajia voi torjua mm. kuumalla suihkulla, laimealla mäntysuovalla suihkuttelulla ja kukkaraidilla. Mitähän näin pienet taimet sellaisesta tykkäisivät? Vietin kumminkin lehtien ylä- ja alapintoja tuijotellessa hyvän hetken luuppi silmällä enkä erottanut mitään kasveista poikkeavaa. Haluaisin varmistua siitä mikä noita vaivaa ennen kuin alkaa häiritä pikkuisia taimia myrkyillä. Hämmentää. Varmaan joku yökkönen kun ei päivisin näy - täytyy tarkastella aamulla ennen valojen sytyttämistä, tai sammuttaa valot ajoissa ja vilkaista tunti-pari sen jälkeen.

1 kommentti

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on yhden ja nollan tulo? (vastaus numeroina)