soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Uliopiston labroilta saa aina välillä (lue: joka viikko, jos viitsisi) dyykata sitä sun tätä, erityisesti vanhaa pc-roinaa, ja erityisesti näyttöjä, jotka yleensä ovat hajalla. Yleensä myös näytön saa korjattua triviaalisti esim. vaihtamalla sen virtalähteestä elkot. Tällä kertaa tarttui mukaan pelkästään näytön taustavalohässäkkä, sillä joku taukki oli merkannut rikkinäisyyden raaputtamalla ruudun pintaan isolla häiritsevän tekstin "RISA". 24-tuumaisen vehkeen taustavalo on sinänsä jo itsessään ihan kirkas ja mielenkiintoinen, eli kurkataas sisälle.

Laitehan oli jotakuinkin Dell 2408WFP, iso ja paksuhko ruutu usb-hubilla yms. Tietokoneen näyttöjä jo kymmenkunta jossain määrin purkaneena en jaksanut vaivautua dokumentoimaan avausprosessia; ajattelin ensin säästää laitteesta pelkästään valoa ohjaavat kalvot ja polarisoivat filtterit joita näistä yleensä löytyy ja jotka eivät juurikaan vie tilaa hyllystä, mutta miksipä en pelleilisi isolla kivalla aluevalolla ja yleensä näytöt on tullut vain korjattua, ei purettua ihan kokonaan.

Tälläinenhän avataan vääntämällä muovikaulus auki vaikka talttaruuvarilla tai puukolla, ja ruuvaamalla sisältä löytyvät ruuvit metallikehyksestä ja piirilevyistä auki kunnes vehje on osina. Johdot kannattaa irroittaa varovasti liittimistä siltä varalta, että jotain tarttis kiinnittää vielä johonkin.

Virtalähteestä lähtee kaksi johtoa, toinen taustavalon invertterille ja toinen päälevylle jossa sijaitsee miltei kaikki muu. Lähtöjännite on jotain 23,5 volttia molempiin. Päälevyltä tulee kaksi johtoa invertterille päin. Jännite ja maa on jaettu aika moneen johtoon.

Osoittautui, että polarisaatiokalvoja (joilla voi tehdä kaikenlaista tiedettä) ei ainakaan irrallisena ollut (ehkä liimattuna lcd-paneeliin suoraan tms?), enkä viitsinyt sitten yrittää tutkia niiden suhteen pidemmälle. Valoa ohjaavat kalvot löytyivät kuitenkin, ruutuhan yleensä on optimoitu valaisemaan suoraan eteenpäin. Laitteesta tulee aika kevyt kun jättää jäljelle pelkästään valaisevan osan, joka on enimmäkseen tyhjä laatikko, takaosa peitetty tässä tapauksessa CCFL-valoilla eli kylmäkatodiloisteputkilla. Modernimmissahan on nykyään ledit. Putkia on messevät seitsemän kappaletta ja jokainen on U:n muotoinen, eli vaakatasoon kulkevia tankoja erikseen on tavallaan 14.

Invertteri on siististi erillään muovisen suojalevyn takana ja koostuu vain tasan yhdestä piirilevystä, johon tulee se n. 24 V, maa, on/off-signaali ja himmennyssignaali (ystävällisesti merkattuna piirilevylle). Yksi liitin on lisäksi reunalla josta kaiketi lähtee signaalia ulos; se meni pienelle levylle josta lähti kaapelit varsinaiselle lcd-paneelille. Toimii ilmankin. Levyn liitännät valoille ovat oikein nätisti tehty piirilevyn reunassa olevilla väkäsillä, jotka kiinnittyvät putkien päihin. Osia on vain toisella puolella levyä.

Innostuin inputtisignaalin kanssa niin, että annoin sille ajattelemattomasti samat 24 V kuin käyttöjännite. Valo paloi sekunnin ja pimeni; poltin levyltä onneksi vain signaalin polulta yhden vastuksen joka oli silminnähden kärynnyt. Korvasin satunnaisesti 470 ohmilla ja hain potikalla tiedon, että on/off-signaalista kannattaa nyt syöttää se 24 V yhden parinkymmenen kilon vastuksen läpi; tuossa on kai jonkin sortin vastusjako kun inputjohtoon tulee näin muutama voltti. Syttyy jossain 3,5 voltin tienoilla, laitoin 15 kohm vastuksen jolla jännite on vajaa viisi.

Levyllä muuten lukee "SLM-240D7 Rev:0.2". Varaosia löytyy randomilla ebaystä muutamalla kympillä. Ohjaimena on OZ9966SN, jokin O2Micron (koskaan aiemmin kuullutkaan) piiri nimenomaan isohkojen telkkujen taustavaloja varten tehty; syöttää neljää fettiä (APM4008N) PWM:llä jotka ohjaavat sitten muuntajia. Himmennyssäätö on tässä tehty ihan analogisena inputtina, joka on defaulttina vajaassa neljässä voltissa. Nollaan vetämällä ruutu himmenee aika paljon, muttei täysin.

Jee. Tälläisestä aluevalosta on hyötyä asiaan sun toiseen. Millimetrin paksun diffuusorilevyn voisi irroittaa, kun valon ei tarvitse ihan niin tasaista olla kuin näyttökäytössä; se syönee osan valotehosta pois. Labrapowereista 23,5 V syöttämällä valo hörppää yhteensä noin 3,8 A mikä tekee pyöreästi hulppeat 90 wattia, huhhuh. 21 voltin alla valo ei enää syty. Voisi käydä hakemassa eleroskiksesta powerille takaisin jonkin sortin metallikotelon ettei siihen sohi sormiaan. Ruudun metallinen takapinta muuten lämpeneekin äkkiä niin kuumaksi, ettei tohdi koskea. Jokin kahva olisi jees.

0 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on kolmen ja nollan tulo? (vastaus numeroina)