soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Pitkästä aikaa jännää uutta vanhaa. Sain kaverin kautta oikein hienoa bonkkia - kaksi jykevää vekotinta täynnä nappeja ja nuppeja. Grass Valley Groupin (?) valmistamia "Model 1000" mitälie, ovat kuulemma kuutiometrin kokoisen räkkiin menevän videokytkimen ohjauspaneeleita, ja sen varmistaa pikainen googlekin. Tällaisellahan tekee vaikka mitä, mutta kurkataan nyt sisälle ensin. Näistä saisi varmaan modattua vaikka mahtavan demoskeneproduktioalustan.

Alanurkan vipukytkin on ihan sikasiisti. Joystick on tainnut kerätä pölyä tai jotain, kun liikkuu hankalasti. Napit näyttävät siltä, että niissä voisi olla jonkinlaiset lamput sisällä. Ruuvit auki vain sitten.

Mekaniikka näyttää siltä, että se on ihan oikeasti rakennettu kestäväksi, toisin kuin nykyään. Pohjassa olleet kumitassut tosin olivat muuttuneet toisesta yksiköstä jotenkin sulaksi ja sotkivat kaiken mihin koskivat.

Laitteen aivoina on motorolan m68k-pohjainen mcu. Saapa nähdä jospa tuostakin innostuisi dumppaamaan softamuistin; ei välttämättä tarvitse jos netistä löytyy sopiva keskusteluprotokolla. Ainakin ohjaus- ja virtaliittimen jännitetasoihin ja pinouttiin pitää varmaan tutustua lähemmin.

Kiinnostavia piirejä päälevyssä (nappeja 58 kpl, potikoita 12 kpl ja sliderissä yksi ja joystickissä kaksi):

Piirit ylätason nappilevyssä (18 kpl):

Internetsien ihmemaailmasta löytyi jokin käyttöohje malliin 110-HD, joka näyttää ihan samanlaiselta ja jossa on samanlainen D-liitin ulkokuoressa. Ohjausliittimen nastat sen mukaan:

14 V menee kaiketi kytkimien lampuille (melkoinen jännite - ei sit kai ledejä?) ja 9 V on logiikan 7805-reguille tuleva jännite. Manuaali käskee käyttämään erikoisvalmisteista johtoa, varmaankin jännitehäviön tms. takia.

Pitääkin ensi tilassa etsiä vastaavat rs-422-piirit tai tökätä tuonne johdot suoraan mcu:lle ja katsoa josko tolle sais juteltua - jonkinlaisen protokollaspeksin taisin löytääkin jo netistä. Tästä tulee vielä hienoa.

1 kommentti

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on nollan ja kolmen tulo? (vastaus numeroina)