soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Kunnollisten tekstien kirjoittaminen siten, että niistä olisi jotain aitoa hyötyäkin joskus on aikamoisen hankalaa. Siltikin toisaalta edes jonkinlaiset päivitykset auttaisivat itseäkin pysymään kärryillä siitä, mitä tapahtuu ja mitä kaikenlaista tuleekin tehtyä. Isompien päiväkirjausten puutteessa tuntuu helposti siltä, ettei ole saanut mitään aikaan; kynään tarttuminen on iso kynnys, kun vain ottaa jonkun kuvan talteen tehdystä asiasta. Kuva on triviaalia dumpata johonkin hakemistoon talteen pölyttymään; kaipa nuo muodikkaat mikroblogausalustat oisivat tällaiseen ihan jees. Itselleni tosin sopisi jokin suoraan tiedostojärjestelmään liitettävä, koska olen niin laiska klikkailemaan. Katsotaanpa esimerkiksi, mitä kaikenlaista pientä löytyy. Seuraa kasa satunnaisesti valikoituja äärimmäisen satunnaisia kuvia parin vuoden ajalta.

Useimmat näistä löytyvät tuolta julkisesta randomdumpista mutta niissäpä ei ole kuvatekstiä.

Kaikenlaista. Yritin tehdä uudenvuodenlupausta tällaisen kaiken pienen merkitsemisestä muistiin, mutta eihän se ainakaan vielä ole toteutunut. Pitäis varmaan koodata blogiengineen joku ylihelppo entistäkin nörttäysystävällisempi käyttöliittymä vaikka pervosti FUSElla ja lisäks ehkä voisi näpsytellä tuen monelle kielelle ja kääntää juttuja englanniksi for the lulz. Ehkä vuodenvaihteeseen mennessä.

1 kommentti

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on kolmen ja kahdeksan summa? (vastaus numeroina)