soodan sivut

arkisto

239 kirjotelmaa.

avainsanat

Puutarhuroidaanpa pihalle jännä lammikko, vois olla nätti koriste. Joku suihkulähde ja purokin olis varmaan kivoja siinä. Tämä allas on siis kuoppa, jossa on hassu kangas jonka päällä vedenpitävää muovia, molemmat bauhausista. Lopuksi vettä ja sitte jotain koristeita niinkuin kasveja tms. Kangas suojaa muovia ettei tulisi reikiä joista vesi vuotaisi ulos. Muovin pitää myös tulla parikymmentä senttiä reunojen yli että sen saisi tasaisesti ja suoraan yms.

Homma aloitetaan tietysti kaivamalla kuoppa:

Piha viettää aika ikävästi toiseen suuntaan niin kuopasta tuli ihan vino (siis vedenpinnan suhteen, toisella puolella jäisi kuopan reunaa turhan paljon esille). Pitää varmaan tasoittaa syvyyttä vähän läjäämällä alemmalle reunalle multaa, niin että pinnan saa korkeammalle.

Eiköhän kaivaminen ole tässä, sitten vuorossa muovia suojaava kangasviritelmä. Kangas on parin metrin levyistä, laitoin sen varmuuden vuoksi kahdessa osassa. Reuna erottunee tarkasti katsoessa, menee suunnilleen isomman alueen keskivaiheilta vaakatasossa.

Sitten se itse pohjamuovikelmu. Muovin ensikaste tulikin jo vesihanaan koskematta, tuli pieni sadekuuro kun sovittelin muovia kuoppaan.

Ei tuota kovin tarkasti saa sommiteltua ilman että siellä on vähän vettä pitämässä sen muodossa, sen verran jäykkää muovia on. Oliskohan paksuus jotain millimetrin luokkaa. Sijoittelin keskimäärin suht kivasti ja täytin osittain vedellä. Ostettiin samalla bauhausreissulla kanssa hauska pieni pumppu lorottamaan vettä ja nostamaan sitä vähän ylemmäs sen puron alkupäähän (virtaus yhteensä 600 litraa tunnissa, hinta ~30e). Puro ei ole vielä valmis eikä aloitettukaan, mutta ei tässä kiire ole.

Kuopan syvyys vaihtelee 20 ja 30 senttimetrin välillä. Vettä menee mututuntumalla ehkä puolisen kuutiota eli viitisen sataa litraa. Reunat pitää saada vielä jotenkin piiloon kivasti, laitetaan vaikka multaa päälle johon kasveja tms ja jotain pyöreitä kiviä vaikka reunoille ettei muovi näy.

Tsemmone. Tasoitin vielä pihan vinoutta jäljelle jääneellä multa/savitöhnällä, siihen pitäis laittaa vaikka nurmikkoa. Se purokin pitää askarrella myöhemmin ja joku (äiti) saa istutella kasveja tuohon reunamullalle ja vaikka jotain vesikasvejakin. Multaa ei ole ihan vesirajaan asti ettei sitä ropisisi sinne, muovin reuna on vähän korkeammalla muutaman sentin alueelta. Pinnalle kertyy tyhmästi siitepölyä ja muuta roskaa ja pumpun johto pitäisi saada kivasti maan alle tms. pois näkyvistä ja jaloista, mutta mitenköhän sen talvella sitten sieltä kaivaa takaisin. Jatkojohdonkin tarvitsee, pumpun kymmenen metrin johto ei ihan riitä. Päivitystä tulee tähän sitten kun rakentelen lisää ja/tai kasvit kasvaa.

25 kommenttia

Oma kommenttisi

Mielipide tämän sivun asiasta? Kirjoita toki. Älä raapusta kuitenkaan ihan asiattomia juttuja.

Jos on yksityisempää asiaa, tarkkaa kysyttävää tai aihetta pidemmälle keskustelulle, käytä yhteydenottolomaketta kommentoinnin sijaan.

Hölmöt kommentit saatetaan moderoida pois jälkikäteen.

Nimimerkki:

Spammibottiesto: Mikä on yhden ja nollan summa? (vastaus numeroina)